Talous |

Vakuutusmarkkinoille syntyy uusi ryhmittymä

Suomen vakuutusmarkkinoille syntyy uusi ryhmittymä. Tapiola-ryhmä ja Lähivakuutus yhdistyvät uudeksi finanssikonserniksi. Toimintansa uusi finanssiryhmä aloittaa ensi vuoden alussa.

 Vakuutusyhtiö Tapiolan konttori Helsingissä.
Video
Suomen vakuutusmarkkinoille syntyy uusi vakuutus- ja pankkiyhtiö, kun Tapiola-ryhmä ja Lähivakuutus yhdistyvät uudeksi finanssikonserniksi. Toiminta alkaa ensi vuoden alussa.

Osapuolten mukaan yhdistymisellä ei ole välitöntä vaikutusta henkilöstön asemaan.

Yhdistymisprosessi kestää noin kaksi vuotta. Vakuutusyhtiöiden asiakkaisiin yhdistyminen ei vaikuta eli asiakkuudet säilyvät ennallaan. Asiakkaiden tarvitse tehdä fuusion takia mitään.

Uuden finanssiryhmän pääjohtajaksi on valittu Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Erkki Moisander. Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpalan toimikausi päättyy aiemmin sovitun mukaisesti tämän vuoden lopussa. Eläkkeelle Kalpala jää kesällä 2013.

Finanssialan keskusliiton mukaan uuden Lähivakuutus-Tapiola -ryhmän yhteenlaskettu markkinaosuus vuoden 2010 tiedoista laskettuna on lähes kolmannes eli 28,4 prosenttia. Ryhmästä tulee yksi Suomen suurimmista vahinkovakuuttajista.

Asiakkaita uudella ryhmällä on noin 1,5 miljoonaa.

Lähteet:
YLE Uutiset
  • Ilona Turtola Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä