Väliraportti: Ydinjäte ei mahdu Onkaloon?
Ydinjätehuoltoyhteistyötä selvittävä ryhmä on luovuttanut väliraporttinsa elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle (kok.). Vie vuosikymmeniä ennen kuin selviää voidaanko Olkiluodon Onkaloon loppusijoittaa aiotut 12 000 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta.
Posivan toimittamiin loppusijoituspaikkaa koskeviin tietoihin perustuen työryhmä toteaa, ettei se voi vielä ottaa kantaa siihen, voidaanko Olkiluodon kalliolohkoon loppusijoittaa suunnitellut yli 12 000 tonnia Loviisan ja Olkiluodon ydinjätettä.
Työryhmän mukaan kalliolohkoon mahtuvan ydinpolttoaineen määrä tarkentuu vasta vuosikymmenten kuluessa ja kallion laatu selviää tarkemmin loppusijoitustunnelien louhintavaiheessa.
Työryhmän mukaan Olkiluodon loppusijoituslaitoksen laajentaminen Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalan jätteille edellyttäisi poikkeamista Posivan tähänastisista tutkimus- ja toimintaperiaatteista.
Posiva jättänee lupahakemuksen tänä vuonna
Posivan odotetaan jättävän loppusijoituslaitoksensa rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle vuoden lopulla.
Fennovoima jatkaa oman ydinjätteen loppusijoituksen ympäristövaikutusten arviointiohjelman valmistelua. Siinä tullaan esittämään useita eri loppusijoituspaikkavaihtoehtoja.
Fennovoima Oy:n tulee vuoteen 2016 mennessä esittää ministeriölle joko ympäristövaikutusten arviointiohjelma omasta käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitoksesta tai sopimus ydinjäteyhteistyöstä nykyisten jätehuoltovelvollisten kanssa.
Työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän maaliskuussa ohjaamaan ydinvoimayhtiöiden yhteistä selvitystä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen vaihtoehdoista. Työn on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Siivouspäivän kirpputoreissa 2800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Pohjoisin Siivouspäivän myyntipaikka oli ja itäisin
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Valepoliisit varastivat rahaa turisteilta
Kolme poliisina esiintynyttä varasta vei rahaa kolmelta brasilialaisturistilta Helsingin Katajanokanrannassa perjantaina iltapäivällä.
Orivedellä nokkakolari, viisi vakavasti loukkaantunutta
Toinen autoista syttyi tuleen kolarin jälkeen, apuun tulleet autoilijat pitivät liekkejä loitola käsisammuttimin.
Esko Aho: SDP on kuin keskusta 70-luvulla
Keskustan entisen puheenjohtajan ja 90-luvun alkupuolella pääministerinä toimineen Esko Ahon mukaan suomalaisesta politiikasta puuttuu kantava voima.
