Valita pomolle suoraan - älä vasta Facebookissa
Moni marisee Facebookissa työpaikkansa kielteisistä asioista. Asiantuntijat kuitenkin kehottavat puhumaan suoraan ensin pomolle, ettei jälkikäteen tule sanomista.
Tänään julkaistaan viestintätoimisto Hill&Knowltonin tutkimus työantajien ja työntekijöiden säännöistä sosiaalisessa mediassa. Tutkimus on tarkoitettu pelisäännöiksi työpaikoille, sillä yhä yleistyvä sosiaalisten medioiden käyttö aiheuttaa hämmennystä työpaikoilla.
- Työminän ja yksityiselämän yhdistäminen Facebookissa on monelle hämmentävää. Parin tunnin työtuttavuus saattaa pyytää ystäväksi ja olla sitten samassa asemassa lapsuudenystävän kanssa Facebookissa. Tutkimus antaa yhteisiä näkemyksiä työnantajille ja -tekijöille, kertoo YLEn Aamu-tv:ssä vieraillut strategiajohtaja Kati Sulin Hill&Knowltonista.
Facebookiiin päivitetään usein tietoja, joissa kerrotaan työpaikkojen sisäisistä asioista.
- Moni tutkimukseen vastanneista oli sitä mieltä, että verkossa voi avoimesta kritisoida työnpaikan asioita. Toinen puoli taas oli jyrkästi sitä mieltä, että salassapitovelvollisuus koskee myös verkkoa, ja työpaikkojen asioista täytyy puhua ainoastaan talon sisäisesti, Sulin kertoo.
Pomojen pelko ymmärrettävää
Suomessa Facebookissa pomon haukkuminen on johtanut jo irtisanomiseenkin. Sitran kehityspäällikkö Karoliina Luoto muistuttaa, että ennen kuin kritisoi työpaikkaansa sosiaalisissa medioissa, kannattaisi puhua asioista suoraan pomolle.
- Jos kuitenkin itse huomaisin pomon asemassa, että verkossa käydään kriittistä keskustelua työpaikan sisäisistä asioista, miettisin, että miten asiaa voitaisiin paremmin purkaa talon sisäisesti. Onko olemassa sellaisia keinoja, ja voisiko esimerkiksi verkko auttaa asian purkamisessa myös yrityksen sisällä, Luoto miettii.
Tutkimuksen mukaan yritysjohtajista moni pelkää sosiaalista mediaa.
- Se on ihan ymmärrettävää. Ollaan täysin uuden asian edessä. Sosiaalinen media on monelle suuri ja tuntematon, sanoo Sulin.
Perinteinen oganisaatiomalli ei välttämättä ole enää voimassa. Työntekijät saattavat ymmärtää sosiaalisia medioita johtoa paremmin.
- Pomot eivät ehkä tunne verkkoympäristöä yhtä hyvin kuin nuoret uudet työntekijät. Se voi herättää pelkoa, sanoo Sulin.
Nykyaika vaatii visionääristä johtamista
Sosiaalinen media on suuri haaste yrityksille, mutta myös mahdollisuus.
- Se on uusi maailma, joka vaatii visionääristä johtamista. Sosiaalinen media täytyy osata ottaa huomioon ja käyttää sitä hyödyksi, Sulin muistuttaa.
Sosiaalinen media mielletään usein paikaksi, jossa jutellaan turhanpäiväisiä asioita. Nykyään tilanne on hieman muuttunut.
- Omassa Facebook-ympäristössäni olen viimeisen puolen vuoden aikana ollut huomaavinani, että on entistä enemmän asiakeskusteluita ja asiaryhmiä, Luoto kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.