Valkeisenlammelle suunnitellaan kahvilaa
20-paikkaisessa kahvilassa on tarkoitus järjestää kulttuuriesityksiä ja teemailtoja. Lammelle tulee mahdollisesti myös vene- ja kanoottivuokrausta.
Kuopion keskustan tärkeälle virkistysalueelle, Valkeisenpuistoon suunnitellaan kahvilaa. Toimintaa suunnitteleva yrittäjä hakee kaupungilta suunnitteluvarausta Valkeisenlammen rannalle. Ympärivuotisessa, 20-paikkaisessa kahvilassa on muun muassa tarkoitus järjestää musiikki- ja teatteriesityksiä sekä erilaisia teemailtoja. Yrittäjän aikeissa on myös järjestää Valkeisenlammelle vene- ja kanoottivuokrausta.
Varattava alue on Sairaalakadun kampusalueen lähistöllä, Pushkinin patsaan tuntumassa. Paikalla on asemakaavassa rakennusoikeutta 50 kerrosneliömetriä.
Samalla paikalla oli 90-luvulla grillikioski. Kioski purettiin vuonna 1997. Entisen grillin alueelle on suunniteltu sijoittaa yleisövessa tämän vuoden aikana, josta on tehty jo hankintapäätös.
Kuopion kaupunkirakennelautakunta päättää kahvilan suunnitteluvarauksen hyväksymisestä ensi keskiviikkona. Mikäli asia etenee suunnitellusti, kahvilan rakentaminen alkaa ensi keväänä.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Kristiina Brask lähti mukaan hengellisen musiikin levylle: "Ensimmäisiä lauluja mitä olen alkanut pienenä tyttöjä laulaa"
Pop-laulajana tunnettu Brask esiintyy Kuopion Kirkkopäivien Toivon lauluja -konsertissa lauantaina. Gospel-musiikin kilpailun satoa esittelevässä konsertissa esiintyvät myös Jore Marjaranta, Riki Sorsa ja Laura Voutilainen.
Varjoliitäjä takertui puuhun 12 metrin korkeuteen
Kolmekymppinen nainen vietti tunnin verran puunlatvassa Rautavaaran lentokentällä Pohjois-Savossa ennen kuin pelastuslaitos sai hänet alas.
Ajanvietto alpakan kanssa rentouttaa
"Alpakat eivät erottele ketään, vaan kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti", kehuu villavista alpakoista terapia-apua kaavaileva yrittäjä Sari Vauhkonen.
Näin keskusteltiin: "Liian väljästä pysäköinnistä pitäisi sakottaa"
Yle Savo kysyi nettikeskustelijoilta uusia ajatuksia suomalaisten pysäköintitaitojen harjaannuttamiseen. Parkkeeraamisen katsottiin tarvitsevan parannusta, mutta autokoulujen ylimääräisille pysäköintitunneille keskustelijat eivät lämmenneet.
Pohjois-Savon tämän vuoden susikuolemissa ei merkkejä salametsästyksestä
Pohjois-Savon alueelta on tämän vuoden aikana toimitettu kolme sutta kuolinsyytutkimukseen Eviran Oulun yksikköön. Kaksi sutta oli lopetettu huonokuntoisina, yksi jäi auton alle.
Yhdeksän laudaturin ylioppilas: ”Tulevaisuus oli tähtäimessä koko lukioajan”
Tuleva ylioppilas hakee jatko-opiskelemaan fysiikkaa. Tulevaisuuden tavoitteena on tohtorin väitöskirja.
Itä-Suomessa petyttiin: ministerisalkut menivät muille
SDP:n ministerikierrätyksessä yhtään Itä-Suomeen ei saatu yhtään uutta ministerisalkkua. Paikallisten demarivaikuttajien mielestä Itä-Suomesta olisi löytynyt osaavia edustajia ministerien paikoille. Puolueen valinnoille riittää kuitenkin ymmärrystä.
Savossa lähennellään jo hellelukemia
Osittain pilvinen sää on hillinnyt lämpötilan kohoamista hiukan.
Savon Voima aloitti miljoonien eurojen maakaapeloinnin Pohjois-Savossa
Iisalmen ja Lapinlahden väliseltä alueelta muutetaan satoja kilometrejä avojohtoja maakaapeleiksi
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
