Savo |

Valmennus tuo avaimet omaan asuntoon nuoren ulottuville

Nuoret voisivat välttyä monelta asunnon hankintaan liittyvältä ongelmalta riittävällä opastuksella. Omaan asuntoon haluava ei välttämättä ota huomioon esimerkiksi maksamattomien puhelinlaskujen vaikutusta mahdollisuuksiin saada vuokra-asunto.

Kuopion seudun Nuorisoasunnot alkaa järjestää valmennusta, jossa nuorille annetaan eväitä asunnon hakemiseen ja omillaan asumiseen. Moni muistaa hyvin ensimmäisen oman asunnon, johon on vanhempiensa luota muuttanut. Itsenäistyminen tuntuu nuorista usein vapauttavalta, mutta aivan helppoa se ei välttämättä ole.

Vuokrasopimuksessa saattaa olla yllättäviä pykäliä ja asuntoesittelyssä voidaankin pyytää lupaa luottotietojen tarkistamiseen. Etenkin yksityisillä markkinoilla seinä voi nousta vastaan, jos nuori on laiminlyönyt pienenkin laskun maksamisen. Nuori saattaa myös tehdä sitovan määräaikaisen vuokrasopimuksen tajuamatta, ettei sitä voi noin vain purkaa.

Osa saa apua vanhemmiltaan, mutta omakotitalossa vuosikymmeniä asuneet aikuisetkaan eivät välttämättä osaa opastaa jälkikasvuaan kaikissa vuokramarkkinoiden kiemuroissa.

Jotta asunnonsaanti ei jäisi kiinni tietämättömyydestä, Kuopion seudun Nuorisoasunnot ry aloittaa asumisvalmennukset, jossa 15 - 20-vuotiaille nuorille tarjotaan mahdollisuus saada ammattilaisilta perustietoa asumisesta. Tarkoituksena on tehdä toiminnasta vakituista, kunhan viesti valmennuksista saadaan vain tavoittamaan nuoret.

Valmennus tuo todistuksen

Valmennuksesta saa todistuksen, jonka toivotaan auttavan nuorta saamaan tukevampaa jalansijaa vuokra-asuntomarkkinoilta. Yhdistyksessä elää myös ajatus asumisen ajokortista, jonka voisi suorittaa kokeella. Tietojen testaamisella varmistuttaisiin siitä, etteivät mokat johtuisi ymmärtämättömyydestä. Nuori myös pystyisi osoittamaan luotettavuutensa ulospäin.

- Vuokranantajat voisivat varmistua siitä, että tämä hakija ainakin ymmärtää, ettei tähän asuntoon ei porata reikiä ilman lupaa, toteaa Petri Ruuskanen Kuopion seudun Nuorisoasunnoista.

Etenkin pääkaupunkiseudulla kilpailu asunnoista voi olla niin kovaa, että jokainen oljenkorsi on tarpeen. Jos nuori ei pärjää kilpailussa vuokra-asunnoista, voi se pahimmillaan johtaa nuorten keskuudessa yleistyvään asunnottomuuteen.

- Asunto ja työkin liittyvät yhteen, jossainhan täytyy asua, että saa työtä. Tällaisista todistuksista ja muista voisi olla etua, Ruuskanen lisää.

Petri Ruuskasen mukaan asunnottomuutta ei kaiken kaikkiaan vielä kovin paljon pyritä ehkäisemään ennalta, vaan apua tarjotaan vasta sitten, kun ongelmat ovat jo esillä. Tiedon levittäminen ja asenteisiin vaikuttaminen voisi olla yksi tapa vähentää asunnottomuutta ainakin pienin askelin.

- Jos kokonainen ikäluokka saisi vaikkapa tällaista valmennusta, niin olisihan siellä ainakin pienempi epäonnistumisprosentti, kuin mitä tällä hetkellä on, Ruuskanen summaa.

Lähteet:
YLE Savo / Sini Ojanperä

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä