Kainuu |

Valmiusyhtymät turvassa armeijan säästöiltä?

Kainuun prikaatin asema valmiusyhtymänä ei ole uhattuna, sanoo puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eero Suutari (kok.). Hän uskoo, että nykyiset valmiusyhtymät eivät katoa säästöpaineiden takia. Puolustusvoimat julkistaa säästöesityksensä tällä viikolla. Säästöpaineiden on ennakoitu merkitsevän muun muassa varuskuntien lakkautuksia.

alokkaita marssi Kainuun prikaati
Kainuun prikaatin alokkaat marssivat valatilaisuudessa keskellä talvista Suomea. Kuva: YLE / Hanne Kinnunen

Suutari uskoo, että Kainuun prikaatilla koulutetaan puolustusvoimien säästöpäätösten jälkeen vähintään samaa, jopa suurempaa määrää joukkoja kuin nyt. Suutari perustaa näkemyksensä sekä valiokuntakeskusteluihin että tapaamisiinsa aikaisempien puolustusministerien kanssa.

- Käsitykseni on, että maavoimien nykyisiä kolmea, eli Kainuun, Karjalan ja Porin valmiusyhtymiä kehitetään. Kainuun prikaati on tuloksiltaan ollut aina kärjessä tai lähellä kärkeä, ei meillä ole mitään pelättävää siinä suhteessa.

Suutarin mukaan Kainuun prikaatin vahvaa asemaan puoltavat myös olosuhteet.

- Sijainti on keskellä Suomea ja Kainuu on tällä hetkellä ainoa oikeisiin talviolosuhteisiin joukkoja kouluttava valmiusyhtymä.

Puolustusvoimat esittelee linjauksensa tämän hetken tietojen mukaan keskiviikkona. Suutari arvioi, että lopulliset päätökset varuskuntien määrästä ja rooleista tehdään vasta loppuvuodesta.

- Edessä on valiokuntamyllytys ja sen jälkeen päästään vasta tekemään varsinaiset päätökset, kyllä ne venyvät todennäköisesti lähelle joulua.



Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä