Lappi |

Valokuva avaa lukkoja hoitoalalla

Voimauttavan valokuvauksen menetelmä syntyi, kun sosiaali- ja taidekasvattaja Miina Savolainen huomasi sanojen riittämättömyyden lastensuojelutyössään. Savolainen kuvasi vuosikymmenen aikana kymmenen tytön tarinan ja huomasi valokuvan antavan uudenlaisia keinoja sosiaalityöhön. Lapin kesäyliopisto järjestää voimauttavan valokuvauksen koulutusta maaliskuusta lähtien.

Miina Savolainen kouluttaa lappilaisia kuudessa työpajassa Rovaniemellä. Kuva: YLE / Tanja Männistö

Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö on Suomen kaikkien aikojen myydyin valokuvakirja. Voimauttavan valokuvan koulutusta on saanut Suomessa jo 3000 hoitoalan työntekijää.

- Puhe on usein kömpelö työväline niihin asioihin, jotka ovat työmme keskiössä. Monille apua tarvitsevalle luotettavampi viesti voi olla se, miten katsomme kuin miten sanomme, Savolainen sanoo.

Voimauttavalla valokuvauksella halutaan tehdä näkyväksi piilossa oleva hyvä.

- Valokuvalla voi nostaa esille sellaisen merkityksellisen, joka työn kiireiden ja rutiinien keskellä helposti hukkuu. Esimerkiksi sairaalaympäristössä kamera on aivan uusi työväline ja antaa mahdollisuuden erilaisiin työtapoihin.

Jokainen haluaa tulla nähdyksi

Miina Savolaisen mukaan tärkeää on jo kuvaamisen antama viesti.

- Riippumatta siitä, ovatko kuvat teknisesti onnistuneita tai täydellisiä, tärkeää on viesti siitä, että olemme olleet toisillemme tänä hetkenä niin tärkeitä, että haluamme muistaa tämän hetken aina.

Ihmistyön apua tarvitsevilla on usein näkymättömyyden kokemuksia, joihin valokuva voi antaa apua.

- Henkilö, joka sairastuu psyykkisesti saattaa esimerkiksi perhekuvien tasolla muuttua näkymättömäksi, häntä ei enää kuvata, hän ikään kuin lakkaa olemasta yhteisessä tarinassa. Pelkästään se, että joku on halunnut nähdä ja muistaa sinut kuvassa, voi olla mielettömän tärkeä asia.

Voimauttavan valokuvan työmenetelmässä kuvia voivat ottaa sekä hoitoalan työntekijät että hoidettavat. Kuvaamista voi myös käyttää vaikkapa työyhteisön ilmapiirin tutkimisen ja parantamisen keinona. Voimauttavan valokuvauksen ammatillinen perusteet-koulutus alkaa Rovaniemellä 1.3. ja ilmoittautumisia pyydetään Lapin kesäyliopistoon 21.2. mennessä.

Lähteet:
YLE Lappi / Maija-Liisa Juntti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä