Kulttuuri |

Valokuvataiteen EMMA Prize 2010 Mikko Rikalalle

EMMA Prize 2010 valokuvataidekilpailun on voittanut valokuvataiteilija Mikko Rikala. Nuorille valokuvataiteilijoille järjestettävän kilpailun palkintosumma on 10 000 euroa. Kaikkien finalistien näyttely nähdään Espoon EMMASSA 18.6.-29.8.

Mikko Rikalan (s.1977) sarja Between the idea and the reality vakuutti kilpailun tuomariston. - Hänen sarjassaan toteutuu valokuvaukseen olennaisesti kuuluva hetkeen ja tilanteeseen tarttumisen taito. Työt ovat arvoituksellisia, melkeinpä surrealistisia, raikkaita ja elämänmyönteisiä. Kuvista syntyy ensivaikutelma nopeasti, mutta nähdäkseen kaiken, niiden äärelle on pysähdyttävä, sanoo puheenjohtaja Markku Valkonen.

Kilpailussa järjestettiin myös nettiäänestys yleisölle, joka valitsi suosikikseen Filippo Zambounin (s.1981) dokumentaarisen kuvasarjan The state of things. Rikalan kuvasarja sijoittu yleisöäänestyksessä toiseksi.

Kaikkien kymmenen finalistin töiden näyttely on EMMAssa 18.6.-29.8.  . Muut finalistit Rikalan ja Zambonin rinnalla ovat Elina Julin (s. 1979), Kimmo Metsäranta (s. 1978), Nelli Palomäki (s. 1981), Anna Katariina Pesonen (s. 1979), Jarkko Räsänen (s. 1984), Saku Soukka(s. 1982), Anu Suhonen (s. 1970) ja Linda Maria Varoma (s. 1985).

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä