Valtava jääkansi taas irtautumassa Etelämantereesta
Etelämantereen tyvessä sijaitseva Wilkinsin jääkansi on hajoamaisillaan, kertovat brittiläiset jäätikkötutkijat. Noin 10 000 neliökilometrin suuruinen jääkansi on kiinni Etelämantereessa vain 500 metrin levyisellä jääkaistaleella.
1950-luvulla kaistale oli 100 kilometriä leveä ja jääkansi itse suurimmillaan 16 000 neliökilometrin suuruinen.
Jääkannen irtautuminen voi tutkijoiden mukaan tapahtua millä hetkellä hyvänsä, joskin sitä odotettiin itse asiassa jo vuosi sitten. Kun jäämassa irtoaa mantereesta, se luultavasti hajoaa kappaleiksi ja sulaa. Merenpintaa jääkannen sulaminen ei kuitenkaan mainittavasti nosta, sillä toisin kuin mannerjää, jääkannet kelluvat veden pinnalla. Jääkansien hajoaminen kuitenkin päästää mannerjään osat liikkumaan vapaammin, jolloin niiden sulaminen kiihtyy.
Etelämantereen niemimaan alueella on hajonnut 50 vuoden aikana yhdeksän muuta jääkantta. Eräät ovat kadonneet hyvin äkillisesti, kuten Larsen A -jääkansi vuonna 1995 ja Larsen B vuonna 2002. Jääkansien mukana Etelämanner on menettänyt jäätä yhteensä 25 000 neliökilometriä. Eräät jääkannet olivat olleet paikallaan vähintään 10 000 vuotta.
Tutkijat pitävät ilmaston lämpenemistä syypäänä jään hupenemiseen. Vaikka suurimmassa osassa Etelämannerta ilmaston ei ole todettu lämmenneen, Etelämantereen niemimaa on lämmennyt vuoden 1950 jälkeen noin kolme astetta, mikä tekee siitä eteläisen pallonpuoliskon nopeimmin lämpiävän alueen.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä Suomessakin
Ilmatieteen laitos arvioi, että tuulet saattavat puhaltaa aiempaa lujemmin myös meillä. Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa roudan muodostumiseen.
Pingviinin karkumatka päättyi Tokiossa
82 vuorokautta vapaudessa ollut perunpingviini palautettiin tarhaansa Tokion merimaailmassa.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Ranuan jääkarhun pentu ihannemitoissaan
Painoa kertyy päivässä noin 300 grammaa ja pituutta kahdella jalalla seisten on jo 120 senttiä. Myös hammaskalusto muuttuu järeämpään suuntaan.
Lentävä pallogrilli löytää kuolleen poron
Petojen raatelemia poroja etsitään kenties jo lähitulevaisuudessa kauko-ohjattavilla lentolaitteilla. Laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi kadonneiden henkilöiden etsintään.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Punakylkirastaille kuusi pienokaista - katso poikaspotretti
Pihapiirin pikkulintujen seuraaminen tuo iloa monen suomalaisen elämään. Jyväskyläläinen Mikko Rantala on paitsi seurannut lintujen puuhia myös ikuistanut punakylkirastaan perhetapahtumat valokuviin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.