Ulkomaat |

Valtava jäävuori jälleen liikkeellä Grönlannin rannikolla

Petermannin jäätikön muutokset ovat yllättäneet tutkijat. Jäävuorien irtoaminen nopeuttaa jäätikön liikkeitä.

Nasan satelliittikuva Petermannin jäätiköstä ja sen irronneesta osasta 18. heinäkuuta 2012. Kartassa nähtävissä ympyröitynä irronnut osa.
Nasan satelliittikuva Petermannin jäätiköstä ja sen irronneesta osasta 18. heinäkuuta 2012. Kartassa nähtävissä ympyröitynä irronnut osa. Kuva: NASA / HANDOUT / EPA

Luoteis-Grönlannissa Petermannin jäätiköstä on irronnut jälleen valtava jäävuori. Viimeksi vastaavan kokoinen vuori lähti liikkeelle 2010.

Tutkijat kuvailevat nyt irronnutta vuorta kaksi kertaa Manhattanin kokoiseksi. Pari vuotta sitten irronneen jäävuoren arvioidaan olleen neljä kertaa Manhattanin suuruinen. Manhattanin saari on 20 kilometriä pitkä.

Irtoamisen havaitsi eilen keskiviikkona Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan satellitti, joka ylittää Pohjoisnavan useita kertoja päivässä.

Meillä on tietoa 150 vuoden ajalta, nyt näemme muutoksia, joita emme ole ennen nähneet.

- Andreas Münchow

Aluetta tarkkaillaan tähän aikaan vuodesta herkeämättä, sillä jäävuoret irtoavat yleensä kesäisin. Petermannin jäätiköltä irronneet jäävuoret ovat toisinaan ajautuneet Kanadaan Newfoundlandin rannikolle. Kanadan viranomaisten mukaan ne ovat vaarantaneet laivojen kulkua ja öljynporauslauttojen toimintaa.

Petermannin jäätikön muutokset ovat yllättäneet asiantuntijat. Ilmaston lämpeneminen on saanut jäävuoria irtoamaan.

- Meillä on tietoa 150 vuoden ajalta, nyt näemme muutoksia, joita emme ole ennen nähneet, kuvaili tohtori Andreas Münchow Delawaren yliopistosta uutistoimisto AP:lle.

Jäävuoren irtoaminen ei vaikuta merenpinnan tasoon, sillä vuori oli meressä jo ennen irtoamistaan. Vuoren liikkeellelähdöllä voi sen sijaan olla vaikutusta Petermannin jäätikön liikkeisiin. Vastaavien irtoamisten on todettu aiemmin nopeuttaneen jäätikön liikkeitä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä