Kotimaa |

Valtio siirtyy matkapuhelimiin

Valtio luopuu lankapuhelimista ja siirtyy matkapuhelimiin. Valtiokonttorin mukaan ratkaisulla säästetään arviolta noin 14 miljoonaa euroa. Valtion vuotuiset puhelinkulut supistuvat 30 - 40 prosenttia.

- Ministeriöissä uuteen puheratkaisuun siirrytään toukokuun aikana. Valtioneuvostolle tulee noin 4 500 matkapuhelinliittymää, Valtiokonttorin tietoliikennepäällikkö Lasse Melkko sanoo.

Hänen mukaansa merkittävä osa säästöistä syntyy valtion työntekijöiden välisistä puheluista, jotka ovat jatkossa ilmaisia. Liittymissä otetaan käyttöön ilmaiset, 0295-alkuiset numerot.

- Tässä toteutuu samalla eduskunnan oikeusasiamiehen linjaus, että kansalaisilla on oikeus puheluihin paikallisverkkomaksuilla.

Valtion puhelinliikenne siirtyy TeliaSoneralta Elisalle, joka saa noin 100 000 uutta asiakasta. TeliaSonera on valittanut kilpailutuksesta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

- Valitus oli odotettavissa, kun noin kaksi prosenttia Suomen markkinoista siirtyy toiselle, Melkko toteaa.

Valtio ei jää odottamaan oikeuden ratkaisua, joka voi viedä yli vuoden. Ministeriöissä uuteen ratkaisuun siirrytään väliaikaisin sopimuksin.

Valtion puhelinkulut ovat runsaat 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Tietoteknologiasta haetaan 110 miljoonan säästöjä

Valtiokonttorin mukaan seuraavaksi kilpailutetaan muun muassa noin 100 000 työasemaa.

- Todennäköisesti tämä on kuitenkin liian iso pala yhdelle palveluntuottajalle. Työasemat ja ylläpito keskitetään todennäköisesti jonkinlaiselle konsortiolle, Melkko arvioi.

Hänen mukaansa kilpailutus odottaa valtion ict-strategian valmistumista ja toteutetaan aikaisintaan ensi vuonna. Valtiovarainministeriö tavoittelee noin 110 miljoonan euron säästöjä informaatio- ja viestintäteknologiasta.

Valtio ostaa nyt työasemia ja niiden ylläpitopalveluja lukuisilta alan yrityksiltä.

Valtion puheratkaisusta kertoi ensimmäisenä Tietoviikko-lehti.

Lähteet:
YLE Uutiset / Petri Manssila
  • Petri Manssila Petri Manssila Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä