Pohjanmaa

Valtio tulee vastaan Palosaaren kampuksen synnyttämisessä

Vaasa ei joudu maksamaan valtiolle takaisin entisen Vaasan teknillisen oppilaitoksen hintaa. Rakennus on valtion Vaasalle lahjoittama ja siksi uhka oli olemassa kun omistusjärjestelyjä ollaan muuttamassa.

Vaasan ammattikorkeakoulu
Kuva: Hans-Mikael Holmgren / YLE

Vaasan kaupungin ei tarvitse korvata valtiolle entisen Vaasan teknillisen oppilaitoksen rakennuksen luovutusta. Valtio lahjoitti rakennuksen ja tontin kaupungille 90-luvun puolivälissä. Rakennus on nyt siirtymässä kaupungilta osaksi Palosaaren ammattikorkeakoulukampusta.

Omistusmuutoksen vuoksi valtio voisi vaatia kaupungilta rakennuksen arvon eli noin 2,6 miljoonan euron palautusta. Hallituksen raha-asianvaliokunta hyväksyi menettelyn tänään.

 

 

 

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä