Kulttuuri |

Valtion Taidemuseo menettämässä puoli miljoonaa

Valtio on vähentämässä Valtion Taidemuseon määrärahoja. Ensi vuoden budjetin mukaan taidemuseo voi käyttää taiteen ostamiseen puoli miljoonaa vähemmän kuin tänä vuonna, eli vain 239 000 euroa.

Valtion Taidemuseon ylijohtaja Risto Ruohonen sanoo, että määrärahojen leikkaus on toteutuessaan "hyvin huono asia". Ruohonen huomauttaa, että museoiden taidekokoelmat syntymät vuosittaisten täydennysten kautta.

Ruohonen toteaa, että museoiden hankinnat keskittyvät aikalaistaiteeseen. Hänen mukaansa tulevat vuosikymmenet näyttäytyvätkin hyvin outoina, jos joltakin ajanjaksolta ei taidetta museon seinällä ole.

Kaikkiaan opetus- ja kulttuuriministeriö on saamassa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyöhön lisärahaa noin 19 miljoonaa. Taiteenaloista eniten lisävaroja on tulossa kotimaisen elokuvan tuotantoon ja levitykseen, runsaat kaksi miljoonaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä oli kaavailtu Suomen rakennustaiteen museon ja Designmuseon laajennusosan rakentamista, mutta hanke oli pyyhitty pois jo valtiovarainministeriön budjettiesityksestä.

Hallitus julkisti talousarvioesityksensä ensi vuodelle torstaina iltapäivällä.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä