Valtionsyyttäjä: Nettikeskustelun isännälle lisävastuuta vihapuheista
Vihapuhe pulppuaa internetissä rikoslain tiukennuksista huolimatta. Esimerkiksi keskustelupalstan tai Facebook-ryhmän ylläpitäjän pitäisi nykyään vastata sivustolla esiintyvästä vihakirjoittelusta. Tuorein tapaus sananvapauden rajamailta on keskusteluryhmä, joka panettelee homoseksuaaleja natsiviittauksin.
Facebook-ryhmässä keskustelijat vaativat Suomeen keskitysleirejä, joihin maamme homoseksuaalit voitaisiin sijoittaa. Lisäksi homoja ehdotetaan joukkotuhottavaksi muun muassa ampumalla tai kaasubusseissa.
- Keskustelussa on liitetty toisiinsa homoseksuaalit ja natsien toisen maailmansodan aikaiset hirmuteot, tulkitsee valtionsyyttäjä Mika Illman.
Räikein panettelu on jo tauonnut, sillä virtuaalipoliisi liittyi ryhmään hillitäkseen keskustelua. Porukassa oli myös poliittista väriä: ryhmästä poistui hiljattain pirkanmaalainen, perussuomalaisten aktiivijäsen Jani Viinikainen.
- Minut oli laitettu ryhmään, enkä liittynyt siihen omasta tahdostani. Se ei ollut mielestäni hirveän asiallinen ryhmä, en halunnut sen takia olla siinä, sanoo Viinikainen.
Isäntä vastuuseen vieraiden puheista
Viime kesänä astui voimaan rikoslain muutos, joka voi asettaa vihapuheesta vastuuseen vaikkapa keskustelupalstan ylläpitäjän, käytännössä myös homovastaisen Facebook-ryhmän perustajan.
- Jos ryhmän perustaja jättää kyseenalaisia viestejä - vaikkakin toisten kirjoittamia - tietoisesti yleisön saataville, tai perustajan olisi ne mahdollista poistaa, toiminta voi täyttää rikostunnusmerkistön, sanoo valtakunnansyyttäjä Illman.
Illmanin mukaan ylläpitäjän vastuuta vihapuheesta ei ole vielä kertaakaan mitattu tuomioistuimessa lakimuutoksen jälkeen.
Ennakkosensuuri kielletty - valvonta ontuu
Viranomaisten työkalupakki vihapuheen kitkemiseksi on puutteellinen. Valtionsyyttäjä penääkin ylläpitäjien vastuuta.
- Viranomaisilla ei oikeastaan ole muuta keinoa kuin sammuttaa yksittäisiä tulipaloja eli tuhota viharyhmä kerrallaan. Lisäksi meillä on Suomessa sananvapaus, joka kieltää ennakkosensuurin. Täten poliisi voi puuttua kirjoitteluun vasta jälkikäteen.
- Ylläpitäjillä taasen on täysi mahdollisuus ennaltaehkäistä vihapuheen leviämistä. Yksityinen toimija voi itse päättää, mitä hänen joukkotiedotusvälineeltään levitetään.
Positiivisena esimerkkinä Illman mainitsee mediatalojen käyttämän ennakkomoderoinnin.
- Moderointi tapahtuu Suomessa kuitenkin vapaaehtoisesti. Osassa maailmaa laki velvoittaa ylläpitäjät aktiiviseen valvontaan ja valvonnan laiminlyönnistä seuraa rangaistus. Meillä tähän ei ole haluttu mennä.
Kuka ylläpitää ja mitä?
Ylläpitäjiä on monenlaisia, eikä laki määrittele vastuita jokaisen osalta erikseen.
- On olemassa teleyhtiöitä, jotka ylläpitävät niin sanotusti vain johtoja. Heille on vaikeaa sälyttää vastuuta vihapuheen hallinnasta. Meillä on myös ylläpitäjiä, jotka vuokraavat toiselle osapuolelle tilaa palvelimelta. Jos vuokralainen kirjoittaa palvelimelle lainvastaista tekstiä, vuokranantajalle voisi tietyissä tilanteissa syntyä vastuu.
Illman istuu valtakunnansyyttäjän asettamassa työryhmässä, joka yrittää parhaillaan selkeyttää muun muassa vastuuasioita.
- Viranomaisten on saatava ohjeet, jotka ovat mahdollisimman selvät ja yhdenmukaiset. Lisäksi niiden on otettava huomioon erityyppiset ylläpitäjät.
Työryhmän on määrä julkistaa esityksensä vuoden 2012 huhtikuun loppuun mennessä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.