Valtiovarainministeriön budjettiesitys julkaistiin
Valtiovarainministeriö on julkistanut esityksensä ensi vuoden budjetiksi. Myös eri ministeriöt ovat julkaisseet tänään omat budjettiehdotuksensa verkossa.
Ehdotuksista käy ilmi kuinka ministeriöiden ehdottamat budjetit eroavat valtiovarainministeriön kullekin hallinnonalalle ensi vuodelle esittämästä rahamäärästä.
Budjettitavoitteisiinsa nähden suurimpiin häviäjiin valtiovarainministeriön esitykseen verrattuna kuuluvat opetusministeriö (-34,6 miljoonaa euroa), valtiovarainministeriö (-30 miljoonaa euroa) ja sosiaali- ja terveysministeriö (-13,6 miljoonaa euroa).
Hyvin lähelle valtiovarainministeriön esitystä tarpeensa ovat osanneet säätää maa- ja metsätalousministeriö ja sisäministeriö.
Valtiovarainministeriö kertoi eilen ehdottavansa ensi vuodelle lähes 54 miljardin euron budjettia. Ehdotus on 6,6 miljardia alijäämäinen.
Esitys sisältää 1,3 miljardia euroa veronkorotuksia ja 400 miljoonan euron menolaikkaukset.
Suurimman veronlisäyksen valtio kerää esityksen mukaan arvonlisäveron korotuksesta, jonka lasketaan tuovan valtion kassaan 832 miljoonaa euroa. Pankkiveron käyttöönotolla on tarkoitus kerätä 170 miljoonaa euroa.
Suurten tulojen uusi veroluokka tuo esityksen mukaan valtiolle 30 miljoonan euron lisätulot ja suurten eläkkeiden veronkorotukset 50 miljoonan euron tulot.
Tutkimus- ja kehityspanostusten kannustukset puolestaan vievät varoja runsaat 230 miljoonaa euroa ja kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuuksien korotus yli 250 miljoonaa euroa.
Työtulovähennyksen kasvattaminen maksaa valtiolle 33 miloonaa euroa. Sillä on tarkoitus korvata pienituloisille arvonlisäveron korotusta.
Valtion velka kasvaa ensi vuonna yhteensä 95 miljardiin euroon.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Lasse Miettinen valittiin vihreiden puoluesihteeriksi
Vihreiden puoluekokous on valinnut uudeksi puoluesihteeriksi Lasse Miettisen. Puheenjohtajana jatkaa Ville Niinistö.
Vihreiden Niinistö: Hallituksen parannettava toimintaansa
Vihreiden puheenjohtajana jatkavan Ville Niinistön mielestä päätösten on oltava johdonmukaisia ja päätöksenteossa on tärkeää kuunnella asiantuntijoita ja käydä julkista keskustelua.
Esko Aho: SDP on kuin keskusta 70-luvulla
Keskustan entisen puheenjohtajan ja 90-luvun alkupuolella pääministerinä toimineen Esko Ahon mukaan suomalaisesta politiikasta puuttuu kantava voima.
Keskustan Kääriäinen: Hallitus ei piittaa perustuslaista, entä perustuslakivaliokunta?
Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja ex-ministeri Seppo Kääriäinen haukkuu hallituksen suhtautumisen perustuslakiin sote- ja kuntauudistusten valmistelussa. Hän varoittaa perustuslakivaliokuntaa asettumasta hallituksen linjoille.
Vihreät koolla puoluekokouksessa
Kokouksessa valitaan puolueelle muun muassa uusi puoluesihteeri. Nykyiselle puheenjohtajalle Ville Niinistölle ei ole ilmaantunut haastajaa.
Demokraatin päätoimittaja: Liian aikainen ministeriuutisointi toi potkut
Demokraatti-lehden päätoimittajan Juha Peltosen mukaan hänelle ilmoitettiin erottamisen syyksi se, että lehti kertoi SDP:n uusien ministerien nimet viikko sitten hieman ennen kuin puolue tiedotti asiasta.
Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu
Kuusi vuotta puoluesihteerinä toimineelle Ossi Sandvikille valitaan seuraaja kesäkuun puoluekokouksessa.
Himanen perustuslakivaliokuntaan ensi perjantaina
Ensi tiistaina kuultavaksi menee Velipekka Nummikoski, joka toimi aikanaan pääministeri Kataisen valtiosihteerinä.
Viitanen käynnistää selvityksen asuinalueiden eriytymisestä
Tuore asuntoministeri pitää merkkejä eriytymiskehityksestä vakavana asiana ja lupaa puuttua siihen voimakkaasti.
Kiuru: En arvosta koulujen ranking-listoja
Tuoreen opetusministerin mielestä lukiovertailut mittaavat vääriä asioita.
