Helsinki |

Valvotuista tapaamisista on tullut bisnestä pääkaupunkiseudulla

Lasten ja vanhempien välisten valvottujen tapaamisten tarve kasvaa pääkaupunkiseudulla. Helsingissä tapaamisia järjestävät järjestöt eivät aina pysty vastaamaan kysyntään. Yritykset ovat havainneet asiassa markkinaraon.

Lapsi leikkii leikkihevosella
Kuva: YLE / Toni Pitkänen

Esimerkiksi Pääkaupungin turvakodin tapaamistoiminta on tällä hetkellä jonoutunut ja Pienperheyhdistyksessäkin tulee säännöllisiä ruuhkahuippuja.

Palvelujen tukkeutuminen on johtanut siihen, että vanhemmat turvautuvat yksityisten tarjoamiin palveluihin. Esimerkiksi Mental Capital Care on alkanut tarjota tapaamisia Malmilla 85 euron tuntihintaan. Toimitusjohtaja Petu Tapion mukaan hinta ei ole noussut vanhemmille kynnyskysymykseksi.

- Todellinen hinta muissakin paikoissa olisi varmasti sitä luokkaa, jos ei oteta huomioon heidän saamiaan erilaisia avustuksia. Tänään viimeksi asiakas totesi, että tapaaminen olisi mennyt parin kolmen kuukauden päähän siellä paikassa, missä hän ensin oli asioimassa. Hän päätyi sitten meille, kun pystyimme järjestämään tapaamisen jo loppuviikoksi.

Uudenmaan asukkaat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, sillä valvotut tapaamiset eivät kuulu kunnan lakisääteisiin tehtäviin.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä