Kotimaa |

Vammaisten asema paranee huomioimallakin

Jatkossa vammaiset voivat esimerkiksi saada yhteyden 112-hätänumeroon tekstiviestillä ja äänestyspaikat ovat esteettömiä, mikäli vastavalmistuneen vammaispoliittisen ohjelman ehdotukset toteutuvat. Kaikkiaan ohjelma sisältää 122 käytännönläheistä toimenpidettä vammaisten aseman parantamiseksi.

Työryhmä luovutti tänään torstaina peruspalveluministeri Paula Risikolle vammaispoliittisen ohjelman. Yli puolet 122 konkreettisesta ehdotuksesta voidaan toteuttaa yksinkertaisesti huomioimalla erityisryhmien tarpeet entistä paremmin, eikä niistä aiheudu lisäkustannuksia.

Esitykseen sisältyy muiden parannusten lisäksi myös ehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta. Ohjelma on maanläheinen, sillä se määrittelee parannusten toteuttamiselle aikataulun, vastuutahon sekä seurannan.

Vammaispoliittinen ohjelma 2010–2015 tavoittelee koko yhteiskunnan läpäisevää asennemuutosta. Ihmisoikeusajattelu on syrjäyttämässä perinteisen käsityksen vammaisista ihmisistä ensisijaisesti hoivan ja huollon kohteina.

Vammaispoliittinen ohjelma on valmisteltu yhteistyössä yhdeksän ministeriön, vammaisjärjestöjen, Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sekä työmarkkinajärjestöjen kesken.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Politiikka

Presidentti Niinistö Yle Uutisille: Meillä on selkeä linja, eikä minkäänlaista suomettumista

Video: Presidentti Sauli Niinistö
03:05

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä