Kulttuuri |

Vampyyrin suositus teki Humisevasta harjusta nuorten suosikin

Emily Brontën Humiseva harju on noussut uuteen suosioon, kun nuoret lukijat ovat tarttuneet kirjaan. Rumpua klassikkoromaanin puolesta ovat lyöneet nuorten ahmimien Houkutus-fantasiakirjojen päähenkilöt, teinityttö ja hänen rakastamansa vampyyri. Humisevan harjun kustantaja on osaltaan vauhdittanut myyntiä uudella, nuoriin vetoavalla fantasiakannella.

Kirjan kansikuvassa valkoinen lilja synkän portaikon edessä
Kuva: HarperCollins

Stephenie Meyerin romanttisen Houkutus- eli Twilight-sarjan päähenkilöt Bella ja Edward mainitsevat vuonna 1847 ilmestyneen Humisevan harjun lempikirjakseen. Bella myös lainaa Humisevan harjun sankarittaren Cathyn sanoja kipuillessaan Cathyn tavoin kolmiodraamassa. Bellan tapauksessa miesvaihtoehdot tosin ovat vampyyri ja ihmissusi.

Viestillä on monta kuulijaa, sillä yhdysvaltalaisen Meyerin vuosina 2005 - 2008 julkaistuja neljää Houkutus-kirjaa on kustantajan mukaan myyty 70 miljoonaa kappaletta. Sarja on käännetty miltei 40 kielelle. Ensimmäinen kirja on jo tehty elokuvaksi, ja toinen tulee valkokankaille vielä tänä vuonna.

Tähän saumaan Humisevan harjun pokkaripainoksen kustantaja iski viime toukokuussa julkaisemalla Britanniassa uuden painoksen, jossa on Houkutusten kaltainen mustanpuhuva kansi ja takateksti, jonka mukaan Houkutuksista pitänyt rakastuu Humisevaan Harjuun, "yhteen maailman suurimmista rakkaustarinoista".

Ohi Ylpeyden ja ennakkoluulon

Elokuun loppuun mennessä pelkästään Waterstone-kirjakauppaketju oli myynyt uutta painosta yli 10 000 kappaletta eli miltei kaksi kertaa niin paljon kuin painosta, jolla on perinteinen kansi. Samalla teos nousi ketjun kaikkien aikojen myydyimmäksi klassikkokirjaksi, kertovat brittilehdet.

- Humiseva harju on aina käynyt tasaisesti kaupaksi, mutta yleensä klassikkojen ykkönen on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo tai mikä kirja kulloinkin on tehty elokuvaksi tai tv-sarjaksi. En usko, että mikään muu teos on koskaan sinkoutunut suosioon vampyyrin suosituksen takia, sanoo Waterstonen klassikkokaupasta vastaava Simon Robertson Guardian-lehdessä.

Lastenkirjoista vastaava Sarah Clarke puolestaan iloitsee Telegraph-lehden mukaan siitä, että Meyer on sitaateillaan tuonut Humisevan harjun uuden sukupolven tietoon.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä