Vanha suksi toimii paremmin kuin uusi
Hyvin tehdyt pohjatyöt auttavat hiihtäjää liikuntanautinnon hankkimisessa. Pikavoiteilla sen sijaan saadaan vain hetken helpotusta. Vanhetessaan suksi paranee ja siitä tulee voitelijan ystävä. Vanhojen sivakoiden pohjassa voiteet pysyvät paremmin kuin uusien suksien.
Eri suksitalleille voitelijana töitä tehnyt Matti Laitamäki sanoo, että hänen havaintonsa mukaan hiihtäjiä on karkeasti jaoteltuna kahdenlaisia, niitä jotka hoitavat suksensa säännöllisesti ja niitä, jotka huoltavat sukset syksyllä ja ajattelevat, että niillä hiihdetään vappuun asti.
Luistovoitelu on kyllästämistä
Huoltajan kannalta suksi paranee vanhetessaan. Uusia suksia tarvitsee huoltaa useammin kuin vanhoja.
- Mitä enemmän hiihdetty ja huollettu suksi on, niin sitä pidemmälle yhdellä huollolla mennään, tiivistää Matti Laitamäki.
- Periaate on, että grafiittipohjaisia suksia, jotka ovat yleisimpiä, ei pinnoiteta vahalla, vaan kyllästetään, siksi vanhalla suksella voi yhdellä voitelulla hiihtää pitempään kuin uudella.
Pahin virhe luistovoitelua tehdessä on, että vahaa ei poisteta riittävän hyvin voitelun lopuksi. Liika vaha saa luiston tökkimään etenkin vesikelillä.
Sadan kilometrin määräaikaishuolto
Ihan määrättömiin hyvin huolletulla vanhalla suksellakaan ei voi hiihdellä. Hyvillä suksilla hiihtää luistovoitelun puolesta satakunta kilometriä. Jokaiselle lenkille ei siis tarvitse uutta voitelua tehdä. Toki kelit vaihtelevat ja perinteisen tyylin suksessa pitovoitelua joudutaan rustaamaan kelin mukaan.
Pitovoitelun osalta tärkeintä on kelinmukaisen voiteen valinta. Tasaisuus ja tarkkuus on valttia tässäkin, lisää pidon purkista tai liisterituubista.
- Missään tapauksessa voide ei saa jäädä kasoiksi suksen pohjaan, Matti Laitamäki ohjeistaa.
Pikavoiteilla hiihtäjä saa hieman apua, mutta huoltoa sukselle kaivataan kuitenkin. Matti Laitamäki ei pikavoitelille kuitenkaan lämpene. Pikavoiteet ovat liuotinpohjaisia ja ne vähentävät suksen kyllästämiseen perusvoitelussa käytettyä vahaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.
Sieppaustutkinta: Jemenin kuolemanrangaistus on ongelma Suomen KRP:lle
Suomen keskusrikospoliisi on käynnistämässä yhdessä jemeniläisten viranomaisten kanssa rikostutkintaa sieppauksesta. Jemenissä käytössä oleva kuolemanrangaistus aiheuttaa ongelmia Suomen osallistumiselle rikostutkintaan.
Valio: Muutama tuhat ihmistä saattanut syödä myynnistä vedettyä papusekoitusta
Tuotetta on mennyt lähinnä kahviloihin ja henkilöstöravintoloihin, mutta myös pariin kouluun. Valio sai belgialaiselta tavarantoimittajaltaan ilmoituksen, jonka mukaan yhdessä erässä Valiolle toimitettua papu-siemenkasvissekoitusta saattaa olla hulluruohon siemeniä.
200 ilmaista e-lehteä kirjastosta
Pääkaupunkiseudun kirjastot tarjoavat lähes 200 ulkomaista sähköistä aikakauslehteä ladattaviksi ilmaiseksi. Kokeilu on otettu innostuneesti vastaan. Palvelun käyttäminen vaatii jonkin verran tietoteknistä näppäryyttä.
Kuorma-autoa ammuttiin moottoritiellä Kemissä
Ajoasento pelasti kuljettajan loukkaantumiselta. Poliisi pyytää tapauksesta havaintoja.
Vaasan keskussairaalassa palonalku rakennustöiden vuoksi
Vaasan keskussairaalan alueella Hietalahdenkadulla syttyi iltapäivällä pieni palonalku. Hälytys palosta tuli puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Savunhaju levisi sairaalassa ja hissit suljettiin, mutta potilaita ei ole jouduttu evakuoimaan.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Maitokolmion työtaistelussa päästiin sopuun
Tiistaina alkanut Toholammin Maitokolmion meijerin työkiista on saatu sovituksi. Päivän kestäneiden neuvottelujen tuloksena lakko-osapuolet saivat palkkausjärjestelmän soveltamisesta alkaneen kiistan päätökseen.
Ounasvaaralle laajempi kaava
Rovaniemen kolme suurinta puoluetta ajaa Ounasvaaralle laajan rakentamisen mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Matti Torvisen mukaan kaava voidaan esitellä valtuustolle jo alkusyksystä.
