Vanhan ihmisen pitkäaikaishoito on siirtelyä paikasta toiseen
Tampereen yliopiston lokakuun alussa julkaistavan tutkimuksen mukaan vanhainkodissa tai tehostetun palveluasumisen yksikössä eläviä vanhuksia siirrellään paikasta toiseen viimeisen elinvuoden aikana. Pitkäaikaishoitoon ei voi mennä loppuelämäksi eikä siellä hoideta kuolemaan asti.
Vanhan ihmisen pitkäaikaishoito muistuttaa enemmän pyöröovissa kulkemista kuin pysyvää asumista.
Tehostetun palveluasumisen paikoissa, joissa yhä useampi pitkäaikaishoidettava vanha ihminen asuu, siirtelyä oli vielä enemmän kuin vanhainkodeissa.
- Pitkäaikaishoitoon ei voi mennä loppuelämäksi eikä siellä kuolla. Pitkäaikaishoidossa olevia vanhoja ihmisiä siirrellään useasti ja viimeistään kuolemaan he menevät jonnekin muualle, sanoo tutkijatohtori Leena Forma Tampereen yliopistosta.
Tehostetussa palveluasumisessa siirtelyä enemmän kuin vanhainkodeissa
Vanhainkodeissa noin puolta eli 55:tä prosenttia vanhuksista siirreltiin paikasta toiseen viimeisen elinvuoden aikana. Tehostetussa palveluasumisessa tahti vain kiihtyi. Yksityisessä tehostetun palveluasumisen yksiköissä siirtelyä oli enemmän kuin kunnan omissa yksiköissä.
- Yksityinen sektori tuottaa jo suuren osan palveluasumisesta ja se kasvaa koko ajan. Yhä suurempi osuus vanhoista ihmisistä asuu nimenomaan yksityisessä palveluasumisessa, muistuttaa Forma.
Kunnan ylläpitämissä tehostetun palveluasumisen yksiköissä viimeisen elinvuoden aikana siirtelyn kohteeksi joutui 84% vanhuksista. Yksityisten ylläpitämissä peräti 88% vanhuksista. Tehostetussa palveluasumisessa kuolee vain 2% vanhoista ihmisistä.
- Nyt huomiota pitäisi kiinnittää siihen, että kunnon huonotessa tarvittavat lisäpalvelut tulisivat vanhuksen luo, eikä ratkaisu olisi se, että vanha ihminen siirretään muualle. Tässä parantamisen varaa on sekä julkisella että yksityisellä puolella, sanoo tutkijatohtori Forma.
Tutkimus julkaistaan lokakuun alussa Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisusarjassa nimellä: Vanhuuden viimeiset vuodet - pitkäaikaishoito ja siirtymät hoitopaikkojen välillä.
