Talous |

Vanhanen päätti erostaan uskottua aiemmin

Entinen pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen on valottanut eronsa taustoja Ylen TV1:n A-Plus ohjelmassa. Vanhanen sanoi, että hän päätti erota pääministerin ja puheenjohtajan tehtävistä jo elokuussa 2009. Tuolloin hän oli soittanut Metsäliiton pääjohtajalle Kari Jordanille ja kysynyt työpaikkaa metsäteollisuudesta. Jordan oli myös etujärjestön, Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja.

 Matti Vanhanen A-plussan haastattelussa.
Video
Entinen pääministeri Matti Vanhanen kertoi keskiviikkona, että hän teki päätöksen erostaan syksyllä 2009.

Tämän jälkeen Vanhanen olisi ollut valmis eroamaan syksyllä 2009. Hän ilmoitti eroavansa puolueen puheenjohtajan ja pääministerin tehtävistä viimeistään kesän puoluekokouksessa juuri ennen viime joulua.

Vanhanen ei kertonut, mistä työpaikasta oli kyse, mutta YLE Uutiset on saanut vahvistuksen, että kyseessä oli Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan paikka. Kyseinen paikka oli vapautunut Anne Brunilalta.

Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan vahvistaa, että Vanhanen oli heihin yhteydessä, mutta ei kommentoi asiaa enempää.

Vanhanen kertoi, että myös UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen oli tietoinen hänen kiinnostuksestaan toimitusjohtajaksi. UPM:n toimitusjohtaja on Metsäteollisuuden hallituksen jäsen.

Keskeinen syy erohaluihin oli tarve saada enemmän omaa aikaa, jota hän tarvitsi perheeseen liittyvien asioiden takia. Vanhanen kertoi myös tarvitsevansa viikonloppuja vapaaksi perhesyistä. Niitä hän ei halunnut eritellä tarkemmin. Myös tulevat jalkaleikkaukset olivat erohalujen taustalla.

Jääviysepäilyt eivät eron syynä

Vanhanen kiisti jyrkästi, että hänellä olisi ollut tietoa mistään mahdollisesta oikeustapauksesta, ja että niillä seikoilla olisi ollut mitään tekemistä päätöksen kanssa.

- Näitä lautakasasalapoliiseja on ollut liikkeellä koko ajan, mutta mitään tietoa tästä ei ollut, ja väitteet sen suuntaisesta ovat lähinnä mauttomia. Juuri sen takia nyt kerron tämän ja toivon, että tämä mauton vihjailu loppuisi.

Vanhanen korosti, että hänen esteellisyydestään tehty kantelu tehtiin vasta syys-lokakuussa, joten asialla ei ollut eropäätöksen kanssa mitään tekemistä.

- Tämä kanteluhan tehtiin kaiken tämän jälkeen, Vanhanen sanoi.

Puolueesta Vanhasta ei omien sanojensa mukaan työnnetty pois syksyllä 2009.

- Nuorisojärjestö uhitteli, että heiltä tulisi vastaehdokas, mutta minulla on se käsitys, että olisin puoluekokouksessa voittanut.

Vanhanen toivoi, että silloinen keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki olisi lähtenyt ehdolle puheenjohtajaksi.

- Lehtomäki oli viikkoja ennen eroilmoitustani tietoinen suunnitelmista, mutta kertoi hyvissä ajoin, ettei hänen ehdokkuutensa varaan kannata laskea mitään, sanoi Vanhanen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä