Talous |

Vanhanen: Veronkiristyksiin ei nyt aihetta

Kiinassa vierailevan pääministeri Matti Vanhasen mukaan elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen vaatimia hyväosaisten lamatalkoita ei toteuta talouskriisin keskellä.

Matti Vanhanen
Kuva: YLE

Pekkarinen ehdotti lauantaina YLEn Ykkösaamu-ohjelmassa, että hyväosaiset olisi saatava mukaan laman torjuntaan esimerkiksi veroja nostamalla.

Vanhasen mukaan veronkiristyksiin ei ole aihetta tällä hetkellä, vaikka hän sanookin ymmärtävänsä hyvin Pekkarisen näkemyksen.

- Voi sanoa, että parhaiten menestyvien osuus yhteiskunnan rahoittamisesta on laskenut ja tässä mielessä tilanne on tasapainoton, Vanhanen totesi.

Vanhasen mukaan veroja joudutaan kuitenkin nostamaan kriisin jälkeen.

Vanhanen ja Hu tapasivat

Vanhanen on myös tavannut Kiinan presidentin Hu Jintaon. Keskusteluissa olivat esillä maailman talouskriisi ja neuvottelut uudesta ilmastosopimuksesta.

Pääministeri Vanhanen on tyytyväinen Suomen aikanaan tekemään "strategiseen valintaan" ryhtyä tiiviiseen yhteistyöhön Kiinan kanssa.

- Ilman tätä valintaa meille olisi käynyt huonommin. Minkään alan yhtiö ei voi olla globaalinen toimija, ellei se nykyään toimi Kiinassa, Vanhanen sanoi YLE Uutisille Pekingissä.

- Suomelle Kiina on jo nyt yksi isoimmista kauppakumppaneista, Vanhanen muistutti.

Suomen pääministeri puhui maanantaina opiskelijoille Tsinghuan huippuyliopistossa ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksen torjunnasta. Hän myös antoi tuleville Kiinan päättäjille tarkkaa tietoa Kiinassa toimivista suomalaisyrityksistä.

Presidentti Hu Jintaon kanssa puheenaiheena oli puolestaan maailmantalous sekä neuvottelut uudesta ilmastosopimuksesta. Siitä on määrä sopia joulukuussa Kööpenhaminassa.

Ihmisoikeudet eivät sitä vastoin mahtuneet tämän päivän tapaamisten asialistalle. - Pääministeritapaamisessa niistä puhutaan, Vanhanen lupasi.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä