Vanhukset tarvitsevat valokuvia
Ympäristön kauneudella on suuri merkitys vanhusten elämässä. Vanhusten ympäristöä tutkinut valokuvaaja Kirsti Nenye uskoo, että pienillä yksittäisillä asioilla voisi parantaa vanhusten loppuvuosien elämän laatua. Valokuvat koetaan erityisen tärkeiksi asioiksi.
Kirsti Nenye on tutkinut opinnäytetyössään vanhusten viimeisten paikkojen visuaalista ympäristöä. Lahden ammattikorkeakoulussa opettajana työskentelevän Nenyen mukaan on tärkeää kuunnella vanhusta, ja myös pienillä asioilla voidaan parantaa vanhusten viihtyvyyttä esimerkiksi vanhainkodeissa.
Nenyen mukaan esimerkiksi kasvit ovat tutkimustenkin mukaan merkittäviä ympäristön viihtyvyyttä parantavia tekijöitä. Tärkeimmäksi asiaksi nousee silti valokuvien arvo.
- Valokuvat tulivat esiin kaikkien keskustelemieni vanhusten kanssa. Ne koetaan todella tärkeiksi, kertoo Kirsti Nenye.
Hänen mielestään ympäristön merkitystä ei voi erottaa muista hoitotoimenpiteistä. Kirsti Nenye sanoo usein kyseen olevan pienistä asioista.
- Onko esimerkiksi sellaista henkilökuntaa, joka tulee ja poraa vanhusten asunnon seinään hyllyn tai kiinnittää television? Pitäisi keksiä se tapa, jolla näin pienetkin palvelut saataisiin toimimaan, koska niillä voi olla aika iso elämän laatua lisäävä merkitys, toivoo Kirsti Nenye.
Korkeakoulut aloittavat kesäloman perjantaina
Valokuvaaja Kirsti Nenye on suorittanut kuvataiteen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Saimaan ammattikorkeakoulussa.
Suomen ensimmäiset opiskelijat kuvataiteen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon valmistuivat perjantaina Saimaan ammattikorkeakoulusta. Valmistuvien joukossa on myös kuusikymmentävuotias lehtori ja jo 70-luvulla taideteollisesta korkeakoulusta valokuvaajaksi valmistunut Kirsti Nenye.
Etelä-Karjalan korkeakoulut päättivät lukuvuotensa perjantaina. Saimaan ammattikorkeakoulusta ja Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta tutkintoon valmistuu yhteensä runsaat 200 nuorta. Yliopistosta valmistuu noin 60 uutta diplomi-insinööriä ja parikymmentä kauppatieteilijää. Ammattikorkeakoulusta valmistuu eniten sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Julkaisemme uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.
Etelä-Karjalassa Kymenlaaksoa nopeammin sairaanhoitoa
Etelä-Karjalassa päästään melko nopeasti lääkärille verrattuna muuhun maahan. Tilanne on selvästi naapurimaakuntaa parempi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.