Kotimaa |

Vanhukset uhkaavat jäädä automaattien alle

Maksupäätteiden ja automaattien käyttäminen on hankalaa vanhuksille. Uuden tutkimuksen mukaan kynnys kaikenlaisten automaattien käyttämiseen kasvaa yhä useammalle ikäihmiselle ylittämättömäksi. Koneiden käyttöön kaivattaisiin opastusta ja yhdenmukaisuutta.

Raili Aitokari testaa VR:n lippu-automaattia Helsingin rautatieasemalla
Raili Aitokari testasi VR:n lippu-automaattia Helsingin rautatieasemalla tiistaina. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

82-vuotias Raili Aitokari tuskaili tänään Helsingin rautatieasemalla kokeillessaan ensi kertaa VR:n lippuautomaattia.

- Aika loppui! En ehdi käyttää tätä, sillä näyttö on aika hankala ja maksupääte niin hämärä, ettei sen nappuloita näe painaa, Aitokari nauraa hämmentyneenä.

Lippuautomaattien lisäksi hän välttelee muitakin automaatteja. Niiden kanssa hänelle tulee tunne siitä, että on liian hidas. Lisäksi Aitokari kaipaa myyjiä, joiden kanssa keskustella.

Eikä ole ainoa. Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton ja Vanhustyön keskusliiton tutkimuksen mukaan monen vanhuksen kokemukset maksupäätteistä ja automaateista ovat samanlaisia kuin Raili Aitokarilla.

Vanhukset huomioitava automaattien suunnittelussa

Käyttäjälle kätevä teknologia -tutkimuksessa testattiin vanhusryhmän kanssa erilaisia automaatteja ja maksupäätteitä sekä tehtiin kysely, johon vastasi 300 henkilöä.

- Kävimme testaamassa muun muassa VR:n uutta lippuautomaattia. Ihan siinä kosketusnäuytössä oli tiettyjä ongelmia. Näyttö vastasi kunnolla vain tietyn tyyliseen kevyeen ja napakkaan näppäilyyn. Ihmisillä on kuitenkin tapana painaa aina vain kovempaa ja lujempaa, mikäli kosketusnäyttö ei reagoi näppäilyyn, suunnittelija Päivi Aro kuvailee.

Lisäksi tutkimukseen osallistuneet vanhukset kokivat HSL:n matkakorttiautomaatit vaikeiksi. Teknisten ongelmien lisäksi automaattien mitoitus oli ongelmallinen: esimerkiksi pyörätuolista niitä ei pysty käyttämään.

Ongelmia aiheuttivat myös kauppojen maksupäätteet, joiden toimintanäppäimet on sijoitettu eri tavoilla.

- Jos ne olisivat yhdenmukaisia, ne olisi käyttäjän helpompi muistaa. Nykyisellään ne ovat myös näkövammaisille erittäin vaikeita.

Tutkimus peräänkuuluttaa suunnittelijoita huomioimaan laitteen helppokäyttöisyyden ja esteettömyyden.

- Vanhukset kaipaisivat myös harjoittelumahdollisuuksia, koska muutos on tosi nopea ja siitä on vaarassa pudota monia ikäihmisiä pois.

Ajat muuttuvat – ongelmat pysyvät

Päivi Aro arvioi, että ongelmat eivät poistu, vaikka tulevat vanhussukupolvet olisivat tottuneita tekniikan käyttäjiä.

- Kyllä mä uskoisin, että siinä vaiheessa myös tämä tekniikka on kehittynyt eteenpäin ja siellä on vastassa jotain sellaista, jota ei oo nuorena tullut käytettyä. Sitten joutuu taas opettelemaan.

- Vaikka sukupolvi ja tekniikka vaihtuvat, ongelma on sama, hän summaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Valkoviinilaseja ja viinipullo pöydällä ulkona puutarhassa.

Keskustele: Miten sinä muuttaisit alkoholin myyntisäädöksiä?

Vihreät päätyi puoluekokouksessaan kannattamaan liennytyksiä alkoholin myyntisäädöksiin. Vihreät sallisi pienpanimoiden ja viinitilojen myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille. Lisäksi puolue antaisi ravintoloiden myydä asiakkaille mietoja alkoholijuomia mukaan ennen iltayhdeksää. Mitä mieltä olet ehdotuksista? Miten ja miksi sinä muuttaisit alkoholin myyntiin liittyviä säädöksiä? Vähentäänkö nykyinen laki alkoholihaittoja vai tuntuvatko tiukat rajoitukset kiusanteolta tavallisten ihmisten ja yrittäjien näkökulmasta?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä