Helsinki |

Vantaa käy työttömyyden kimppuun valtion avulla

Kuntakokeiluun osallistuva Vantaa saa valtiolta rahaa uusien palvelujen ja yhteistyömallien kehittämiseksi. Toimet ovat tarpeen, sillä Vantaan työttömyystilanne on pääkaupunkiseudun pahin.

Nuori katsoo tietokoneelta työ- ja elinkeinotoimiston perustietolomaketta.
Kuva: Yle

Tikkurilan TE-toimiston ovi käy tiuhaan, eikä ihme. Vantaan työttömyysprosentti 7,9 on Helsingin seutukunnan korkein. Kaupungissa on yli 5000 rakennetyötöntä, vaikka Vantaalla työpaikkojen määrä on kasvanut viime vuosina. Työttömyiden syitä on monia, kertoo Vantaan TE-toimiston johtaja Raimo Hokkanen.

- Jos katsoo tilastollisesti, niin siellä on erittäin paljon ikääntyneitä, maahanmuuttajia ja ennen kaikkea niitä vähän koulutettuja, mutta myös on paljon sellaisia henkilöitä, joilla on jokin yksilöllinen ongelma elämänhistoriassaan tai työhistoriassaan.

Tilanteen korjaamiseksi Vantaa haki mukaan työ- ja elinkeinoministeriön kuntakokeiluun. Siinä valtio antaa kunnalle rahaa ja samalla myös vastuun vaikeimmin työllistettävien tilanteen parantamisesta.

Kaupunki kokoaa osapuolet yhteen

Vantaalle herui valtiolta vajaat 700-tuhatta euroa ensi vuodeksi. Syksyllä starttaavassa kuntakokeilussa kaupunki käyttää varat toimiakseen linkkinä työnhakijan, valtion, kunnan ja yritysten välillä.

Vantaan kaupungin työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen vakuuttaa, että aktivointia on ainakin luvassa.

- Meillä muutoksena on vanhaan se, että me yritämme tehdä oikein tiiviit asiakastapaamiset eli asiakkaita tavataan vähintään kahden viikon välein ja joka kerralla tarjotaan jotakin. Paluuta passiiviseen työttömyyteen ei enää ole,

Vantaalla erityisongelmana on matala koulutusaste ja se, että kaupungissa on paljon teollisuutta, jossa heikko taloustilanne näkyy heti.

TE-toimiston johtaja Raimo Hokkanen toivoo, että työnantajat tarjoaisivat hakijoille rohkeasti niin sanottuja matalan kynnyksen työpaikkoja.

- Sekä työttömien määrä että pitkäaikaistyöttömien määrä vielä tänä vuonna kasvaa, mutta onneksi ei päästä niihin 90-luvun lukuihin, jolloin Vantaalla oli 16 000 työtöntä.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä