Vantaan ex-kaupunginjohtajan rikostutkinta venyy yhä
Rikostutkinta Vantaan entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen jutussa on laajentunut entisestään. Keskusrikospoliisi arvioi aiemmin, että tutkinta valmistuisi ennen kesää, mutta tämän hetkisen arvion mukaan se valmistuu aikaisintaan syksyllä.
Rikoskomisario Matti Räsänen KRP:stä kertoo, että tutkinta Peltomäen tapauksesta jatkuu ja on laajentunut edelleen, mutta tutkinnallisista syistä hän ei kerro mitä laajentuminen koskee.
KRP on tutkinut Peltomäen erottamispäätökseenkin vaikuttaneita suhteita arkkitehtitoimisto Forma Futuraan. Peltomäki asui vuosikausia yhtiön omistamassa asunnossa markkinavuokraa edullisemmin.
Peltomäki joutui eroamaan kaupunginjohtajan tehtävästään viime syksynä epäselvyyksien vuoksi. Hän ehti olla kaupunginjohtajana vain puolitoista kuukautta.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Toistakymmentä Gumball-hurjastelijaa kärysi törkeästä ylinopeudesta
Hurjastelevien autokuntien ralli läpi Suomen jatkuu vaihtokuljettajien avulla. Liikkuva poliisi on lisännyt näkyvää valvontaa reitin varrelle.
Pohjois-Esplanadin kultaryöstäjien tuomiot pysyivät hovissa
Hovioikeus ei lieventänyt Helsingin Laatukorun ryöstäneiden miesten tuomioita. Kaksi liettualaismiestä tuomittiin viime heinäkuussa neljän vuoden vankeuteen törkeästä ryöstöstä.
Pelastuslaitos: Uhka oli todellinen
Punavuoren tulipalossa oli suuronnettomuuden ainesta. Nykyiselläänkin odotettavissa on satojentuhansien eurojen lasku.
Bussilakko jatkuu Vantaalla - miten matkanteko sujuu?
Veolian Vantaan varikon kuljettajien työnseisaus on jatkunut kohta viikon. Miten lakko näkyy liikenteessä? Pääsevätkö ihmiset töihin ja kouluun? Miten tilanne pitäisi ratkaista?
Kosteusvikoja poteva Villa Arabeski kaavoitetaan asumiseen
Helsinki haluaa mahdollistaa asumisen Villa Arabeskissa kaavamuutoksella. Puuhuvilasta nousi polemiikki, kun kaupunki myi kosteuden takia käyttökieltoon julistettua taloa unelmakohteena.
Punavuoren hurja ullakkopalo saatu hallintaan
Helsingin Punavuoren uhkaava ullakkopalo on saatu hallintaan. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Tulipalon takia evakuoitiin kaksikymmentä asukasta.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Sauna paloi Tuusulassa
Rivitalon sauna tuhoutui täysin tulipalossa, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Vesi poikki Vantaalla
Perjantaina vesi katkesi Rekolantiellä ja lauantaina Laurintiellä. Korjaustyöt ovat meneillään. Lisäksi yksi putki vuotaa Kytötiellä, Laurantien ja Lehmipolun kohdalla.
