Vantaan Kehärata-projekti etenee kuin juna
Runsaan 600 miljoonan euron kehärata yhdistää kaupunkiradan päärataan sekä Helsingin rautatieaseman Helsinki-Vantaan lentoasemaan. Kahdeksantoista kilometrin rataurakka on edistyy aikataulussaan ja pysyy budjetissaan.
Helsinki-Vantaan lentoaseman junaliikenteen 300 metriä pitkä tunneliasema on louhittu lähes valmiiksi. Porakoneiden jylinä 40 metrin syvyydessä peruskallion uumenissa päätyy pian. Urakkaa painetaan 50 työntekijän voimin taukoamattomassa kolmivuorotyössä seitsemän päivää viikossa.
Skanska Infran projekti-insinööri Tuomas Laamanen kertoo, että kyseessä on tällä hetkellä Suomen suurin maanalainen louhintatyömaa. Hän sanoo, että osaurakka valmistuu vuoden päästä.
Kehäradalle rakennetaan ensivaiheessa neljä asemaa, joista Kivistö ja Leinelä rakennetaan maanpäälle, Aviapolis ja lentoasema tunneleihin. Pituutta radalle kertyy kaikkiaan 18 kilometriä.
Kolmannes urakoista tehtynä
Liikenneministeriön suuriin liikenneinvestointeihin lukeutuva kehärata työllistää tällä hetkellä noin 250 henkeä. 605 miljoonan euron projektin investoinnesta neljännes on sidottu. Ennen Viinikkalan rautatietunnelin louhimista, kolmannes näistä urakoista on jo tehtynä.
Kehärata-projektin projektipäällikkö Maija Salonen kertoo, että ensisyksynä kilpailutusvuoroon tulevat juna-asemien varustelu-urakat.
– Sen jälkeen jatkamme Vantaankoskelta, missä kohteena on Vantaankosken asemankohentaminen. Tämän jälkeen kilpailutettaviksi tulevat vielä erikseen avorataurakat.
Lama toi säästöä
Hankesuunnitelmia laadittaessa vaikutti vielä varsin todennäköiseltä, että voimakkaiden kustannuspaineiden rakentaminen saattaisi tulla oletettu kalliimmaksi ja ajoittaisesta työvoimapulasta johtuen myös aikatauluissa pysyminen vaikutti haasteelliselta.
– Silloin oltiin nousukaudessa ja kustannusten pitävyys ja suunnittelijoiden ja tekijöiden riittävyys arveluttivat. Mutta taantuma toi mukanaan sen, että olemme saaneet hyviä suunnittelijoita ja urakoitsijoita, lisäksi olemme pysyneet budjetissa, kertoo projektipäällikkö Maija Salonen.
Rakentamisprojektin tavoite on, että Helsinki-Vantaan lentoaseman alittava junaliikenne alkaa neljän vuoden päästä kesäkuussa.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Espoo pitää kiinni viidestä keskustastaan
Espoon tulevaisuuden kaupunkistrategia perustuu viiteen tasavahvaan kaupunkikeskukseen. Suurimpana haasteena kaupunkistrategiassa nähdään väestömäärän nopea kasvu.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Metropolia ammattikorkeakoulu aikoo lakkauttaa taiteen koulutusohjelmia
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia ammattikorkeakoulu suunnittelee esittävän taiteen ja musiikkipedagogian koulutusohjelmien lakkauttamista. Päätöksen myötä etenkin teatteri-ilmaisun ohjaajien koulutus vähenisi huomattavasti.
Miten tekijät pääsivät huoneisiin? Poliisi selvittää hotellivarkauksien sarjaa Helsingissä
Useiden helsinkiläisten hotellien huoneista on varastettu tavaraa toukokuun alkupuolella. Poliisilla ei toistaiseksi ole varmaa tietoa, miten huoneisiin on päästy sisälle.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan raivaus saatiin päätökseen torstaina iltapäivällä.
Poliisi julkaisi seksuaalirikoksesta epäillyn kuvan Facebookissa – tapauksesta huomautus
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan kuvan julkaiseminen tiedotteessa oli perusteltua, jotta epäilty henkilö tavoitettaisiin. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan ollut valinnut julkaisukanavaksi Facebookia.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta
Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.
Kuka roskaa Itämerta?
Kaksivuotinen projekti selvittää Itämeren rannoille ajelehtivien roskien alkuperää. Varsinainen jätepommi vasta kytee pinnan alla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.