Vantaan tuhopolttajaa epäillään kymmenistä paloista
Itä-Uudenmaan poliisi esittää Hakunilan tuhopoltoista epäiltyä miestä vangittavaksi maanantaina. Samalta tekijältä on tullut ilmi aamuyöltä vielä viideskin tulipalo. Poliisi epäilee miehen sytyttäneen kaikkiaan kymmenkunta tulipaloa tänä vuonna.
Teoista epälty on vuonna 1985 syntynyt nuori mies, joka asuu tapahtumapaikan vieressä. Miehen epäillään sytyttäneen tai yrittäneen sytyttää viime yönä kaikkiaan viisi tulipaloa Vantaan Hakunilassa.
Kolme paloista kohdistui päiväkoteihin ja yksi omakotitaloon, joka tuhoutui palossa käyttökelvottomaksi. Lisäksi mies sytytti palon kerrostalossa, jossa hän asuu. Tulipaloissa ei loukkantunut kukaan.
Epäilty otettiin kiinni aamuyöllä palaneen omakotitalon läheisyydestä. Rikoskomisario Juha Juurisen kokemuksen mukaan kiinnijääneet tuhopolttajat ovat pääsääntöisesti sytytyttäneet paloja nimenomaan oman asuinpaikan lähellä.
Poliisin keinot vähissä
Vantaalla viime yönä riehunut pyromaani on saanut aikaan tuhoa aikaisemminkin. Poliisi kertoo, että mies on ollut vangittuna viimeksi keväällä samantyyppisistä teoista. Miestä esitettiin vangittavaksi viimeksi kuukausi sitten. Käräjäoikeus katsoi, ettei miehen tapauksessa ole tekojen jatkamisvaaraa ja vapautti hänet. Oikeus määräsi miehen tuolloin matkustuskieltoon, mutta hän on rikkonut kieltoa. Rikoskomisario Juha Juurinen toteaa poliisin olevan tilanteessa aseeton.
– Poliisi on yrittänyt kaikkea tämän kaverin kohdalla, on käytetty sekä pakkokeinoja että hoitoonohjausta. Tällä kertaa oli varsin vakava tuo omakotitalon sytyttäminen, onneksi viisihenkinen perhe pääsi tulta pakoon, kun koira herätti heidät. Tässä olisi voinut käydä todella pahasti.
Juurisen mukaan miehellä on hoitosuhde ja lääkitys, mutta lääkkeet eivät auta, jos niitä ei ota sovitusti.
Päiväkodit kärsivät savuvahinkoja
Vantaan kaupungin varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Viertevä kertoo päiväkotien toimivan perjantaina normaalisti.
Niiden vauriot jäivät pelättyä pienemmiksi. Päiväkotien ikkunoita oli muun muassa rikottu, yksi kirjahylly paloi osittain ja yhdessä päiväkodissa oli palanut muovileluja ulkovarastossa. Viikonlopun aikana joudutaan tuulettamaan tiloista savua.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.
Uusi toimija yrittää mullistaa asunnonvälityksen
Myyntiturva perii kiinteän maksun asunnonvälityksestä. Vanha konkari Huoneistokeskus toivottaa uuden kilpailijan tervetulleeksi.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni
VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.
