Vapaaehtoisten puhdistamista ojista tulikin kaatopaikka
Kuopiolainen kyläyhdistys on pitänyt oman päätiensä tienposkia kunnossa talkootöillä. Talkoomieli on kuitenkin lopahtamassa, sillä piittaamattomimmat ovat alkaneet mättää roskansa valmiiksi pussitettuina kyläläisten putsaamille pientareille.
Kuopion Pihkainmäen kyläyhdistys on jo useita vuosia pitänyt kylän läpi menevän maantien ojat roskattomina. Yhdistys kerää jätteet tien laidasta talkoovoimin yleensä keväällä tai syksyllä.
Tänä vuonna tienvarteen on kuitenkin alkanut ilmestyä jos jonkinmoista jätettä. Pientareelta on löytynyt keväällä muun muassa auton vaihdelaatikko, joka on ongelmajätettä. Vapaaehtoisten siivoamille alueilla on myös tuotu jätesäkkejä, joihin on sullottu kotitalousjätettä ja vanhoja vaatteita.
Jos tämä homma jatkuu tällaisena, lopetamme siivoamisen.
- Se on hyvin kiva, että ihmiset osallistuu tällä tavalla tähän, toteaa ivalliseen sävyyn Pihkainmäen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Boman.
Vapaaehtoisesta siivoustyöstä kerrotaan kyltein Pihkainmäen kohdalla. Pekka Boman epäileekin, että tämä tulkitaan ikään kuin kutsuksi käyttää ojia kaatopaikkana.
- Ihmiset mieltävät nyt varmaan nämä taulut niin, että tämä alue siivotaan joka tapauksessa. He pääsevät jätteistään paljon helpommin eroon, kun he tuovat ne tälle alueelle ja tietävät varsin hyvin, että ne viedään sieltä pois, mies arvioi.
Pihkainmäkeläiset eivät kuitenkaan aio ryhtyä tuottamaan ilmaista jätehuoltoa kaikelle kansalle.
- Jos tämä homma jatkuu tällaisena, niin toki me lopetamme tämän siivoamisen, Boman toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Kirkkopäivillä riitti väkeä
Aurinkoinen sää suosi, järjestäjät "yllättyneen iloisia".
Kiuruvesi aikoo korotaa luottamushenkilöiden palkkioita
Edellisen kerran palkkioita on korotettu vuonna 2009.
Hoitaja esti tulipalon leviämisen
Uhkaava paloalaku hoitolaitoksessa Siilinjärvellä
Asuntokauppa hiljeni kesän alla
Asuntokaupat vähentyivät huhtikuussa Kuopiossa. Yleinen taloudellinen tilanne on heijastunut markkinoille. Perinteisesti asunto- ja talokauppa käy hyvin kesällä.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Kristiina Brask lähti mukaan hengellisen musiikin levylle: "Ensimmäisiä lauluja mitä olen alkanut pienenä tyttöjä laulaa"
Pop-laulajana tunnettu Brask esiintyy Kuopion Kirkkopäivien Toivon lauluja -konsertissa lauantaina. Gospel-musiikin kilpailun satoa esittelevässä konsertissa esiintyvät myös Jore Marjaranta, Riki Sorsa ja Laura Voutilainen.
Varjoliitäjä takertui puuhun 12 metrin korkeuteen
Kolmekymppinen nainen vietti tunnin verran puunlatvassa Rautavaaran lentokentällä Pohjois-Savossa ennen kuin pelastuslaitos sai hänet alas.
Ajanvietto alpakan kanssa rentouttaa
"Alpakat eivät erottele ketään, vaan kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti", kehuu villavista alpakoista terapia-apua kaavaileva yrittäjä Sari Vauhkonen.
Näin keskusteltiin: "Liian väljästä pysäköinnistä pitäisi sakottaa"
Yle Savo kysyi nettikeskustelijoilta uusia ajatuksia suomalaisten pysäköintitaitojen harjaannuttamiseen. Parkkeeraamisen katsottiin tarvitsevan parannusta, mutta autokoulujen ylimääräisille pysäköintitunneille keskustelijat eivät lämmenneet.
Pohjois-Savon tämän vuoden susikuolemissa ei merkkejä salametsästyksestä
Pohjois-Savon alueelta on tämän vuoden aikana toimitettu kolme sutta kuolinsyytutkimukseen Eviran Oulun yksikköön. Kaksi sutta oli lopetettu huonokuntoisina, yksi jäi auton alle.
