Vapaavuori haluaa vielä selvityksiä poliisin uudistamisesta
Kokoomuksen ryhmäjohtaja haluaa lisäselvityksiä poliisiuudistuksesta. Sisäministeri myöntää lehtihaastattelussa, että kiire oli, mutta hän pitää lopputulosta hyvänä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori perää tarkempia selvityksiä sisäministeriön poliisiuudistuksen esityksistä.
Erityisesti kenttätoiminnan vaikutukset on arvioitava uudelleen, jotta kenttäpoliisien määrä nykyisellä tasolla turvataan, sanoo Vapaavuori.
Hän arvostelee, että sisäministeriön poliisiosaston ja Poliisihallituksen työnjakoa sekä hallinnon keventämistä on tarkasteltu varsin yleisellä tasolla.
- Mielestäni mahdollisien päälekkäisyyksien poistamista tulee tutkia vielä tarkemmin, Vapaavuori sanoo.
Hän ottaisi tarkasteluun myös Liikkuvan poliisin lakkauttamisen vaikutukset.
Pääosiltaan Vapaavuori kannattaa sisäministeriön pohjaesitystä ja kehuu pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen linjaa, että poliiseja halutaan kentälle lisää. Hän painottaa kuitenkin palvelutason säilyttämistä nykytasolla.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) sanoo lauantain Savon Sanomissa, että ehdotus poliisiuudistuksesta tehtiin kiireellä ja asiaa setvimään haettiin ulkopuolista selvitysmiestä. Tehtävään pyydetty valtiosihteeri Raimo Sailas kieltäytyi ja muita ei ehditty kysyä.
- Aikataulu oli se, että poliisin toimintaan tulee valtava notkahdus, jos lisäsäästöjä ei tehdä kohdennetusti vuoteen 2016, sanoo Räsänen Savon Sanomissa.
Räsänen pitää lehden haastattelussa kokonaisuutta silti hyvänä, vaikka myöntää, että raportissa esiintyville luvuille voi olla muitakin laskentatapoja.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Hallitus harkitsee: Oppisopimuskoulutusta monen työnantajan kanssa
Työministeri Lauri Ihalainen perusteli muutosta sillä, ettei oppisopimus kävisi yhdelle yritykselle liian pitkäaikaiseksi ja vaikeaksi.
Soini kiitti Gustafssonia hyvästä ministerintyöstä
Väistyvä opetusministeri sai oppositiolta kiitosta työstään eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Perussuomalaiset napsivat demareihin pettyneitä riveihinsä
Perussuomalaiset arvioivat, että muista puolueista on heidän riveihinsä siirtynyt vuoden sisään 50-60 paikallispoliitikkoa, joista noin 40 sosiaalidemokraateista. Nykyisissä valtuustoissa on tapahtunut 12 loikkausta, joista seitsemän on demarileireistä. Tuorein tapaus on Riihimäeltä.
Räsänen: Tukholman mellakoiden syyt analysoitava
Sisäministeri Päivi Räsänen pitää Ruotsissa puhjenneita mellakoita huolestuttavana ilmiönä. Hänen mukaansa Suomessa poliisit käyttävät voimakeinoja maltillisesti.
Kiteen johdon joukkopako alkamassa? - Irtisanoutumisista syytetään perussuomalaisvaltuutettuja
Kiteen kaupungin virkamiesten irtisanoutumisten uskotaan jatkuvan lähikuukausina. Kaupungin henkilöstöpäällikön mukaan moni työntekijä pohtii parhaillaan irtisanoutumista tai vähintäänkin pidemmälle vapaalle jäämistä. Taustalla muhivat virkamiesten ja poliitikkojen väliset riidat.
SAK:n Lyly: Työnantajalla ei tahtoa tehdä asioita yhdessä
Liittokierros vahvalla yrityskohtaisuudella, ilman perälautaa alkaa olla yhä enemmän uskonto eräälle työnantajaorganisaatiolle, hän lausui SAK:n valtuustolle pitämässään puheessa.
Turkistarhauksen vastustajat ja kannattajat kohtasivat eduskunnassa
Tarhauksen vastustajat korostivat, ettei asiaa pitäisi lähestyä vain taloudellisesta vaan myös eettisestä näkökulmasta. Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtaja piti aloitetta järjettömänä.
Turkistarha-aloitteen käsittely alkoi julkisella keskustelulla - Yle Uutiset seurasi hetki hetkeltä
Maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti julkisen kuulemisen ensimmäisestä eduskunnan käsittelyyn menneestä kansalaisaloitteesta turkistarhauksen lopettamiseksi. Tilaisuus oli avoin kansanedustajille ja alkoi kuultavien puheenvuoroilla.
Keskustele: Onko Suomen valtionjohto kaupparatsu?
Yle Uutisten keräämän aineiston perusteella näyttäisi siltä, että Suomen poliittisen johdon ulkomaanmatkoja ohjaa kauppa. Matkustuspäiviä on kerääntynyt kymmenen vuoden aikana eniten Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Onko valtionjohdon painopiste oikea? Miten vierailukohteiden ihmisoikeuskysymykset pitäisi huomioida?
Ilmastopaneeli: Päästökauppaan uutta potkua, uusiutuvan energian tuet käyvät kalliiksi
Eturivin ilmasto- ja energiatutkijat vaativat EU:lta ripeitä päätöksiä päästökaupan pelastamiseksi. Suomen ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan päästöoikeuden alhainen hinta ei enää ohjaa teollisuutta lainkaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Päästöjä leikataan nyt EU:ssa uusiutuvan energian tuilla, mikä on kallista veronmaksajille.
