Vapaita opiskelupaikkoja ammattikorkeakouluissa
Kevään ammattikorkeakoulujen yhteishaun ja pääsykokeiden jälkeen on kouluissa vapaita opiskelupaikkoja. Erityisesti paikkoja on tekniikan koulutusohjelmissa.
Ammattikorkeakoulujen vielä vapaita opiskelupaikkoja voi hakea tämän viikon torstaihin asti. Valtakunnallisessa täydennyshaussa ovat mukana myös Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulut. Vaasassa voi hakea tietotekniikan koulutusohjelmaan, jossa vapaita opiskelupaikkoja on 15.
Seinäjoella haku koskee kahdeksaa eri koulutusohjelmaa kuten esimerkiksi automaatiotekniikkaa ja muotoilua. Vapaita paikkoja on reilu kymmenen per koulutusohjelma. Määrä on viime vuotta suurempi.
Seinäjoen ammattikorkeakoulusta kerrotaan, että erityisesti tekniikan koulutusohjelmissa on vapaita paikkoja. Syynä pidetään vaikeaa pääsykoetta, jonka myötä hylättyjä hakijoita tuli runsaasti.
Täydennyshaku on voimassa 2.8 saakka. Ensi viikosta alkaen järjestetään valintakokeet hakijoille.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Tulipalot juoksuttivat palokuntia
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos on ollut keskiviikkona kiireinen. Maasto- ja rakennuspaloja syttyi iltapäivällä pienen ajan sisällä useilla paikkakunnilla. Työläin maastopalo koettiin Kortesjärvellä. Ylihärmässä maastopalo oli vähällä karata laajaan metsään.
Tero Pitkämäki odottaa kovaa keihäskisaa Vaasan Kalevan kisoissa
Kalevan kisat Vaasassa on keihäänheittäjien viimenen näyttökilpailu Moskovan MM-kisoihin. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki uskoo, että tulostaso Vaasassa nousee korkeaksi. Omaan kauteensa Pitkämäki lähtee luottavaisena Hannu Kankaan valmennuksessa.
Botniaring laittaa Jurvan vetovoimaisuuden koetukselle
Reilun kahden miljoonan euron satsauksen parannus- ja laajennustöihin uskotaan lisäävän Botniaringin kansainvälistä kilpailukykyä merkittävästi. Tavoitteena on saada ulkomaalaiset moottoriurheilun ystävät Jurvaan.
Hoitajapula pitkittää kesällä hoitoon pääsyä
Pohjalaiset sairaanhoitopiirit eivät ole saaneet palkattua kesän lomien ajaksi tarpeeksi päteviä sairaanhoitajia. Tämä tietää sitä, että osastoja ja poliklinikkoja joudutaan sulkemaan aiempaa enemmän ja aiempaa pidemmiksi ajoiksi. Potilaiden jonotusajat pitenevät.
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Hokkanen: Arviointikertomus puuttuu edelleen sisäiseen valvontaan
Vaasan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heimo Hokkasen mukaan asiat eivät ole vieläkään kunnossa kaupungin sisäisessä valvonnassa.
Seinäjokisten nuorten toiveena uusi skeittipuisto
Seinäjoen nykyisen skeittipaikan olosuhteet ovat huonot. Uutta skeittipaikkaa toivotaan Rytmikorjaamon pihaan.
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
Mannio heitti kolmanneksi Pekingissä
Ari Mannion Aasian-kiertue jatkui Pekingissä.
Teiden päällystyöt ovat käynnistyneet
Pohjalaismaakuntien alueella tämän kesän aikana saa uuden päällysteen kaikkiaan 260 tiekilometriä Ely-keskus käyttää teiden päällystämiseen 15 miljoonaa euroa. Kesän päällystystyöt keskittyvät Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren sekä Närpiön maanteille.
