Vapapäivä kannustaa nuoria kalavesille
Lauantaina vietetään nuorten valtakunnallista Vapapäivää. Kolmatta kertaa järjestettävä Vapapäivä tarjoaa alle 18-vuotiaille mahdollisuuden ilmaiseen kalastamiseen Metsähallituksen 14 virkistyskalastuskohteessa.
Kesäloman alussa vietettävä Vapapäivä haluaa kannustaa nuoria kalastuksen pariin. Vapaa-ajan kalastajien kalakummit ohjaavat nuoria ja antavat vinkkejä kalastukseen tapahtumapaikoilla.
Esimerkiksi Kainuussa kohteet ovat Ristijärven Laahtanen, Vaalan Manamansalo ja Kuhmon Syväjärvi. Laahtanen on Kajaania lähinnä oleva tapahtumapaikka ja sinnekin matkaa kertyy viitisenkymmentä kilometriä.
Linjurikyydillä kalaan
Ongelmana on aikaisemmin ollut nuorten pääseminen paikan päälle, mutta nyt sekin on ratkaistu, kertoo Jorma Valtanen Kajaanin vapaa-ajan kalastajista.
-Nykypäivän nuoret ovat ihan innokkaita kalastajia, mutta kyyditys on ongelma. Jos vanhempia ei saada kuljettamaan nuoria, niin eihän heitä silloin tapahtumassakaan näy. Kajaanilaisten osalta asia on korjattu järjestämällä linja-autokuljetus yhteen kohteeseen.
Tapahtumapaikoilla voi kalastaa lauantaina klo 10-16. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita, mutta jokaisen kalastajan tulee ilmoittautua paikan päällä toimitsijalle.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Kajaanin keskusseurakuntakodin peruskorjauksen lykkääminen ei rajoita tilojen käyttöä
Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti tiistai-iltana, että kuluvan vuoden investointisuunnitelmaa ei toteuteta Keskusseurakuntakodin osalta. Taloudellisen tilanteen odotetaan kohenevan ennen kuin remonttia aletaan tehdä. Talon tiloja voidaan kuitenkin käyttää entiseen malliin.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Työttömyys ei hellitä otettaan
Työpaikkoja ei ole tarjolla Kainuussa. Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut maakunnassa 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
