Kainuu |

Vapo sulkee neljänneksen turvesoista Kainuussa

Turveteollisuusyritys Vapo tehostaa vesienkäsittelyä turvesoillaan myös Kainuussa. Alueet, joille tehostettua käsittelyä ei ole järkevää rakentaa, lopetetaan.

turveauma, traktori, turvetyömaa
Kuva: YLE / Antti Heikinmatti

Nyt Vapolla on Kainuussa tuotantopinta-alaa noin 1 100 hehtaaria, josta jo kolmannes on parannetun vesienkäsittelyn piirissä. Työmaiden vesienkäsittelyä täytyy parantaa tai tehdä päätös alueen lopettamisesta.

- Kun turvetta on vähän ja alue on pieni, sen tuotanto lopetetaan kesään 2014 mennessä. Tällaisia alueita meillä on reilut 200 hehtaaria eli neljännes suurin piirtein Kainuun työmaista tulee menemään kiinni, kertoo Vapon aluejohtaja Lauri Korkeala.

Vapo on aiemmin ilmoittanut, että se rakentaa kaikki tuotantosuot tehostetun vesienkäsittelyn piiriin vuoden 2014 loppuun mennessä. Suljettavat työmaat ovat pieniä ja niiden tuotanto on vähäistä.

- Niihin ei kannata enää lähteä investoimaan eli rakentamaan pumppaamoja tai pintavalutuskenttiä, Korkeala sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä