Pohjanmaa |

Vapolla on vaikeuksia saada käyntiin uutta turvetuotantoa Pohjanmaalla

Ympäristölupien määrä uusille turvesoille on pudonnut tänä vuonna merkittävästi Etelä-Pohjanmaalla, jossa tuotetaan neljäsosa Vapon koko turvemäärästä. Vapo arvioi, että loppuunkalutut vanhat turvesuot eivät riitä täyttämään nykyistä kysyntää.

Peat is loaded onto a lorry.
Kuva: Yle / Pasi Takkunen

Valtionyhtiö Vapolla on suuria vaikeuksia saada lisää suoalueita turvetuotantoon Etelä-Pohjanmaalla. Yhtiö sai viime vuonna maakunnassa uudelle turvetuotantoalueelle ympäristöluvan vain alle sadalle suohehtaarille, tänä vuonna alle 50 hehtaarille.  Vapon läntisen alueen biopolttoainetuotannosta vastaava aluejohtaja Päivi Peronius ei ole varma, pystyykö yhtiö jatkossa tarjoamaan tarpeeksi turvetta esimerkiksi kuntien lämpölaitoksille. Suomen Luonnonsuojeluliitto on viimeksi eilen kritisoinut voimakkaasti Vapon toimia vesiensuojelussa.

- Kun jatkuvasti tuotannosta jää pois alueita, niin on erittäin vaikea tilanne turvata tulevaisuudessa tämänkin alueen turpeenkäyttöä ja kotimaista energiaa. Etelä-Pohjanmaan maakunnassa lähes kunta kuin kunta käyttää lämmöntuotannossaan puuta ja turvetta kaukolämmön tuotantoon.

Vapo nostaa noin neljänneksen turpeestaan pohjalaissoilta. Nyt monet Vapon turvekentät ovat kulumassa alueella loppuun.

Lisäksi kuluvan ja edelliskesän runsaat vesisateet ovat hankaloittaneet merkittävästi turpeennostoa Etelä-Pohjanmaalla. Vaikka yhtiö yltäisi loppukesän aikana noin puoleen tavoitteestaan, tulee turpeesta olemaan ensi talvena pulaa.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä