Varasteleva kisu jäi kiinni Englannissa
Kissan lempikohteita ovat olleet miesten kalsarit ja sukat sekä autojen pesusienet.
Englannissa Lutonissa ihmisiä on mietityttänyt, mihin heidän pienet ja vähän suuremmatkin tavaransa ovat kadonneet.
Nyt on käynyt ilmi, että kyseessä on Dennis-kissa, joka on vienyt kotinsa ympäristöstä kaikkea, mikä mahtuu sen suuhun.
Katti paljastui, kun sen toimet tallentuivat videonauhalle.
- Olen yrittänyt kouluttaa sitä varastamaan rahaa ja jalokiviä, mutta tähän mennessä ei ole ollut onnea, sanoo kissan omistaja Lesley Newman leikillään.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Pohjois-Korea ampui viidennen raketin kolmessa päivässä
Pohjois-Korean mukaan kyseessä on sotilaskoulutus, jollaiseen jokaisella itsenäisellä maalla on oikeus.
Ruotsalaiset tapasivat torilla - pikkuprinsessa Estelle piteli voittomaljaa maajoukkuepaidassa
Tre Kronor lauloi yhdessä Robin Stjenbergin kanssa Euroviisuissa kuullun kappaleen. Tukholman keskustaan oli kokoontunut tuhansia ihmisiä.
Ruotsin Solnassa ryöstettiin arvokuljetus
Ryöstäjät saivat arvokuljetuksesta mukaansa laukun, mutta ei ole kerrottu, mitä se sisältää. Ruotsalaislehtien mukaan poliisi kuulustelee kolmea ihmistä, joilla epäillään olevan yhteyttä ryöstöön.
Useita kuoli pommi-iskuissa Dagestanissa
Tiedot pommi-iskussa kuolleiden määrästä vaihtelevat kahdesta kahdeksaan. Haavoittuneita on ainakin toistakymmentä.
Al-Zaatarin pakolaiset: “Kapinallistaistelijat tulevat pakolaisleirille huilaamaan ja lataamaan akkuja”
Jordaniassa Al-Zaatarin leirillä nuorten miesten turhautuminen ja toimettomuus ruokkii väkivaltaa ja jengiytymistä.
Itsemurhaisku tappoi korkea-arvoisen virkamiehen ja 13 muuta Afganistanissa
Iskussa kuoli Baghlanin maakuntaneuvoston johtaja ja kuusi henkivartijaa sekä siviilejä, poliisi kertoo.
"Iskemme etelästä, idästä ja koillisesta" - Hizbollah ja hallitus hyökkäävät Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot sanovat saaneensa valtaosan Qusairin kaupungista haltuunsa. Raskaita taisteluita on käyty eilisaamusta saakka.
Googlea uhkaa veroskandaali Isossa-Britanniassa
Yhtiön entinen johtaja aikoo luovuttaa viranomaisille 100 000 sähköpostia ja asiakirjaa, joista vuotajan mukaan selviää yhtiön "moraaliton" veronkierto Britteinsaarilla, kertoo brittilehti Sunday Times.
Turisteja kuoli kuumailmapalloturmassa Turkissa
Lisäksi 23 ihmistä loukkaantui. He olivat etupäässä turisteja Brasiliasta, Argentiinasta ja Espanjasta.
Irakissa räjähti useita pommeja - kymmeniä kuollut
Irakissa on räjähtänyt maanantaina toistakymmentä pommia. Iskuissa on kuollut ainakin 70 ihmistä ja haavoittunut yli 200. Suurin osa iskuista tehtiin pääkaupungin Bagdadin shiiaosissa.
