Turku |

Varsinais-Suomen uudet ylioppilaat 2012

Yle Turku julkaisee uusien ylioppilaiden nimet sivuillaan keskiviikkona koulujen ilmoitusten mukaan.

Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset saapuivat kouluille ylioppilastutkintolautakunnasta keskiviikkona.

Jokaisesta lukiosta julkaistaan nimet niiltä ylioppilailta, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa loppuun tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa ja saavat lukion päättötodistuksen.

Mukana ei ole sellaisia ylioppilastutkinnon hyväksytysti suorittaneita, joilta puuttuu lukion oppimäärään kuuluvia kursseja. Välttämättä ei mainita myöskään niitä ylioppilaita, jotka ovat suorittaneet tutkinnon jo aiemmin mutta saavat päättötodistuksensa vasta nyt.

Katso Varsinais-Suomen uudet ylioppilaat lukioittain.

 

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Politiikka

Niinistö Obamalle: Vähätelty karhu on vaarallisempi kuin haavoittunut karhu

Video: Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Hollannin pääministeri Mark Rutte keskustelevat vähän ennen valtionjohtajien perinteisen yhteiskuvan ottamista Haagin ydinturvallisuuskokouksessa.
Video

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä