Varsinais-Suomessa elät keskimääräistä terveempänä
THL:n sairastavuusindeksi kertoo tietoja keskeisten sairauksien yleisyydestä Suomen kunnissa. Indeksin mukaan Varsinais-Suomessa sairastetaan keskimääräistä vähemmän.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Varsinais-Suomessa asuu keskimääräistä terveempää väkeä. THL on tilastoinut eri kuntien välisiä eroja kansantautien sairastavuudessa. Tilaston mukaan vain muutamassa varsinaissuomalaisessa kunnassa sairastetaan keskimääräistä enemmän.
Kun tilastossa tasataan kuntalaisten ikäjakauma, maakunnassa terveimpänä eletään Pyhärannassa. Kunnan terveysindeksi on 84,8. Maakunnan toisessa ääripäässä on Vehmaa, jonka indeksi on 120,8. Keskimääräisen suomalaisen kunnan indeksi on 100.
Koko valtakunnassa indeksin kärkisijaa pitää savolainen Rautavaara, jonka lukema 153,4. Ahvenanmaan pienissä saaristokunnissa sairastavuusindeksi on jopa 50-60:n tuntumassa.
Sairaudet on tilastoitu vuosilta 2008-2010. THL:n mukaan Itä- ja Pohjois-Suomessa sairastetaan eniten, Länsi- ja Etelä-Suomessa vähiten.
THL:n sairastavuusindeksi
Alla olevassa indeksissä kunkin sairausryhmän yleisyyttä painotetaan sen perusteella, mikä on tutkittujen sairausryhmien merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun ja terveydenhuollon kustannusten kannalta.
Indeksin arvo on sitä suurempi, mitä yleisempää sairastavuus alueella on. Koko maassa sairastavuusindeksi on 100. Indeksin lukemia on tasattu kunnan ikärakenteen mukaan. Lisätietoja löytyy THL:n sairastavuusindeksistä .
| Aura | 105,3 |
| Kaarina | 98 |
| Kemiönsaari | 93,4 |
| Koski Tl | 95,3 |
| Kustavi | 92,2 |
| Laitila | 108,1 |
| Lieto | 90,1 |
| Loimaa | 103 |
| Marttila | 102,6 |
| Masku | 93,3 |
| Mynämäki | 96,9 |
| Naantali | 103,4 |
| Nousiainen | 103,7 |
| Oripää | 101,5 |
| Paimio | 89,1 |
| Parainen | 96,6 |
| Pyhäranta | 84,8 |
| Pöytyä | 98,1 |
| Raisio | 105,3 |
| Rusko | 92,5 |
| Salo | 99,4 |
| Sauvo | 87,9 |
| Somero | 112 |
| Taivassalo | 107,9 |
| Tarvasjoki | 83,8 |
| Turku | 114,6 |
| Uusikaupunki | 104,4 |
| Vehmaa | 120,8 |
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kesäauto on katoavaa kansanperinnettä
Autokaupan perinteinen kesäautosesonki on muuttamassa muotoaan. Kesäauton ostaja haluaa yhä useammin, että auto on sinä kunnossa, että sillä voi ajaa useamman vuoden.
Turun leirintäaluetta kohennetaan
Turun leirintäalueen ehostaminen Ruissalossa jatkuu edelleen. Alueesta halutaan tehdä entistä vetovoimaisempi.
Tiedettä turnaustyyliin Turussa
Tieteen popularisointi ei ole enää tutkijoille samanlainen kirosana kuin takavuosina. Turkuun rantautuu keskieurooppalainen tapa kertoa tieteen saavutuksista yleisöystävällisesti ja liukuhihnalta.
Turku tarjoaa maksutonta energianeuvontaa
Turussa on runsaat kolme kuukautta ollut mahdollisuus saada ilmaiseksi energianeuvontaa. Palvelu on suunnattu pienrakentajille ja taloyhtiöille.
Suomalaiset hurahtivat parsaan
Kotimaisen parsan suosio on kasvussa. Tämä näkyy esimerkiksi Turun kauppatorilla, jossa kotimainen parsa viedään käsistä. Kiihkeimmät parsan ystävät varaavat herkkua myyjältään ennakkoon varmistaakseen makunautinnon.
Pyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Turussa
Paikkakuntalainen nainen kuoli illalla sattuneessa onnettomuudessa Ratapihankadulla.
Sinilevä kukki Itämeressä jo tuhansia vuosia sitten
Sinilevä on yksi maailman vanhimmista eliöistä. Sen myrkyllisyyden tarkkaa syytä ei vieläkään tiedetä. Levälauttojen kasvaminen kesällä ei ole kokonaan kiinni lämpötilasta.
Poliisi: Varissuon autopalo oli onnettomuus
Tarkka syttymissyy saattaa jäädä arvoitukseksi. Tuli tuhosi autoja keskellä yötä.
Mies kätki reppuunsa 36 muumilautasta
Kaarinan Prisma-myymälästä anastettujen astioiden arvo on noin 700 euroa. Muumiastiat ovat erityisesti varkaiden suosiossa.
Lisäbudjetissa rahaa telakoille ja aloittaville yrityksille
Hallitus on sopinut runsaan 130 miljoonan euron lisäyksistä tämän vuoden budjettiin. Lisäbudjetti edellyttää valtion lainanoton kasvattamista 253 miljoonalla eurolla, kun tulot vähenevät runsaalla 120 miljoonalla eurolla samanaikaisesti menojen lisäämisen kanssa.
