Vartija ei saa sulkea myymälävarasta lukkojen taakse
Poliisin mukaan kauppojen ja kauppakeskusten vartijat ylittävät oikeuksiaan ottaessaan kiinni näpistelijöitä. Varkaita saatetaan panna lukkojen taakse, vaikka vartijoilla ei ole siihen oikeutta. Eduskunnan oikeusasiamies tutkii parhaillaan, käytetäänkö kauppakeskuksiin rakennettuja putkamaisia tiloja lainvastaisella tavalla.
Kun kaupan valvontakamera kertoo, että asiakas yrittää kuljettaa olutta tai lenkkitossuja kassan ohi, vartija on kärppänä paikalla.
- Hän ilmoittaa, missä töissä on ja sanoo, että nyt pitäisi avata kassi. Yleensä siinä vaiheessa siirrytään sivummalle, koska harva haluaa kassajonon edessä levitellä tavaroitaan. Sen jälkeen asiasta ilmoitetaan poliisille, jonka odottelu saattaa kestää tuntejakin, kertoo vartijana työskentelevä Turvallisuusalan ammattiliiton puheenjohtaja Harri Jonkka.
Vartija on odottelun ajan syrjässä muista töistä. Hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta panna rötöstelijää lukkojen taakse, eli säilöön, vaan poliisia pitää odottaa yhdessä kiinniotetun kanssa.
"Kopittaminen" ongelmana
Poliisihallituksen turvallisuusalan valvontayksikölle lainvastainen säilössäpito on kuitenkin tuttu ilmiö.
- Poliisihallitus on valvonnassa pannut merkille, että jonkinlaisia ylilyöntejä on tapahtunut, sanoo poliisiylitarkastaja Marko Rahikainen.
Valvontaa on Rahikaisen mukaan tehostettu. Hän kuitenkin korostaa, että "ylilyönneissä" on kyse yksittäistapauksista.
Erityisen ongelmallista on, että moniin kauppakeskuksiin ja isoihin kaupoihin on rakennettu lähes poliisiputkaa muistuttavia säilössäpitotiloja. Valvontayksikön mukaan tällaisia koppeja on huomattavan paljon.
- Tällaisten säilyttämistilojen käyttö on luvatonta. Joissakin tapauksissa on epäilty, että näitä tiloja on kuitenkin käytetty säilyttämiseen, Rahikainen sanoo.
Oikeusasiamies tutkii asiaa
Eduskunnan oikeusasiamies on omasta aloitteestaan käynnistänyt tutkinnan asiasta. Tarkoitus on tutkia muun muassa kuinka paljon yksityisten ylläpitämiä putkakoppeja on, miten paljon niitä käytetään ja onko poliisi ollut hereillä asian suhteen. Oikeusasiamiehen mukaan kauppakeskusten säilyttämistilat ovat yleinen ilmiö.
- Kysymys on ihmisten henkilökohtaiseen vapauteen puuttumisesta ja toisaalta niistä rajoista, joissa julkisia tehtäviä voidaan siirtää yksityisten tehtäväksi, sanoo vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha Haapamäki.
Oikeusasiamiehen tekemä tutkinta vie useita kuukausia.
- Jos vartijoille halutaan säilössäpito-oikeutta se edellyttää, että asiasta säädetään laki. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin ollut tähän mennessä säilössäpidon suhteen varsin tiukkana.
Ammattiliitto vaatii oikeutta säilössäpitoon
Turvallisuusalan ammattiliiton puheenjohtajan, vartija Harri Jonkan mielestä ongelmien suurin syy on se, että vartijoiden oikeudet ovat käytännön työssä riittämättömät. Etujärjestö vaatii vartijoille oikeutta lyhytaikaiseen säilössäpitoon.
- Osa kohdehenkilöistä voi olla todella aggressiivisia kiinniottotilanteessa. Oikeus pitäisi saada jo vartijan työturvallisuuden takia, Jonkka sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Professori Jemen-kysymyksestä: Yhteistyötä tehdään myös USA:n ja Kiinan kanssa
Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi huomauttaa, ettei Suomella ole mahdollisuutta vaikuttaa Jemenin rangaistuskäytäntöihin.
Eviran pääjohtaja: Ruokavalvonta toimii
Suomessa on paljastunut kaksi ruokasotkua muutaman kuukauden aikana. Ensin kohistiin hevosenlihasta, nyt hulluruohosta.
Narkolepsiaan rokotteesta sairastunut: "Korvauksista taisteleminen ollut turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista"
28-vuotias Lauri Erämaja sairastui narkolepsiaan saatuaan Pandemrix-rokotteen joulukuussa 2009. Erämaja on huojentunut siitä, että THL vahvisti torstaina rokotteen lisänneen myös aikuisten sairastumisriskiä.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
Lahden poliisivankilassa sellipalo - vanki sairaalahoitoon
Miehen epäillään sytyttäneen patjan ja vuodevaatteet tuleen tahallaan.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Kesko tutki vihannespakasteet - hulluruohoviitteitä ei löytynyt
Suomeen on tuotu belgialaisen yrityksen kautta papu-siemensekoitusta, jonka joukossa saattaa olla myrkyllisiä hulluruohon siemeniä.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Evira: Hulluruohoepäiltyä tuotetta vain yhdellä toimittajalla
Suomeen tuodut hulluruohoa sisältävät papu-vihannessekoitukset ovat yhden toimittajan tuomaa. Belgialaisen toimittajan tuoman erän suuruutta ei tiedetä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston mukaan kaikki suomalaiset vastaanottajat ovat tiedossa.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.

Kommentoi aihetta
(136 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
jagge
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi taas tuntuu että vartijoista tehdään syyllisiä. Jos varastetaan niin silloin saa kyllä olettaa että vastaa myös seurauksista. En ymmärrä että varkaita pidetään kuin kukkaa kämmenellä ja pehmoillaan. Koppiin vaan! Jenkeissä lyödään rautoihin saman tien, meillä taas taputetaan päälaelle ja heristetään sormea vartijalle. Hei haloo! Rikolliset pääsevät kuin koirat veräjästä ja viattomia rangaistaan.
wamba
Ilmoita asiattomasta kommentistaMyymälävaras pitäisi vielä poreammeeseen odottelemaan ja tarjota päälle lounas jonka kustantaisi liike josta hän käy päivittäin varastamassa ruokansa. Tosiasia on se ettei kukaan jää kiinni ensimmäisellä kerralla...
Ei yllättynyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikös se ole ihan normaalia että tämmöistä tutkitaaan. Suomessa rikollisilla enemmän oikeuksia kuon lainkuuliaisilla ihmisillä.
emppu52
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi voi olla totta! Aivan kohtuutonta, että vartija / turvahenkilö joutuu oman henkensä uhalla odottelemaan poliisia tuntikausia jonkun huumehörhön kanssa...lakiin muutos ja äkkiä!
joe
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaas on valittu pölhöin mahdollinen työ. Poliisi ei ehdi paikalle, joten vartija painii pari tuntia rosvon kanssa. Lopputuloksena parin kuukauden tutkinta. Taas siirtyy verovaroja juristien taskuun.
Setämies
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiinä sitä sitten onkin vartijalla tekemistä, mikäli voro koko ajan koettaa häipyä paikalta, ja jos onnistuu katoamaan ennen kuin poliisi ehtii paikalle niin on siinä vartijalla sitten jotain selittämistä. Kuinka tämä sitten sujuu, kun vartijan pitää vahtia yhtä konnaa niin sinä aikana muut lurjukset tekevät pahojaan sen kun
vaan ehtivät. Ennen sentään kuului asiaan että järjestysmies vei häiriköt putkaan odottamaan poliisin tulemista paikalle.
Maksaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä rikollisten paapominen on jotain aivan käsittämätöntä!
Joku tolkku tähän pitäisi saada, tuomiot kovemmiksi ja vankilat ankeammiksi. Lisäksi vartioilla pitää olla oikeus puutua rötöstelyyn, kun nykyisellään poliisia on turha odottaa paikalle alta puolen tunnin ellei ihmisiä ole vaarassa.
naturesson
Ilmoita asiattomasta kommentistaVartijoiden oikeudet riittämättömät? Aika vapaasti saavat hakata teinejä porttikäytävien ja asematunnelien kätköissä. Jos valvontakameroita on lähellä, niin ei kuin vain soitto radiopuhelimella valvontakoppiin ja kamera zoomaa pois tapahtumien keskiöstä siksi aikaa, kun pojat pitävät lystiä.
Verutum
Ilmoita asiattomasta kommentistaPitää ilmeisesti odotella tunti poliisia istumalla raudoitetun asiakkaan selän päällä kassalinjojen edessä. Pääsee kansalaisaktivistit ihmettelemään miten paljon ihminen voi yrittää purra, potkia, lyödä, kynsiä, sylkeä vain siksi, että jäi kiinni näpistyksestä, jonka sakkoja ei tarvitse edes maksaa. Käykää ihmiset katsommassa miten paljon hävikki nostaa hintoja kaupassa tänä päivänä. Ei ne siitä varmasti laske, jos näpistykset laskee, mutta nousee varmasti. Sinä maksat laskun.
Jaska M
Ilmoita asiattomasta kommentistaKiinniotettu voidaan lain mukaan pistää putkaan, nimittäin pakkotilalain perusteella. Tällöin kuitenkin kohdehenkilön käytös pitää olla jo todella aggressiivista ja sellaista että tilannetta ei voida enää muuten hoitaa. Esimerkiksi aineissa oleva narkomaani ei taltu välttämättä vaikka henkilöä pitelisi useampikin mies paikallaan tai yrittäisi saada käsirautoihin ja tällaisen henkilön kanssa samaan tilaan meneminen voi olla erittäin vaarallista kun ei edes tiedä onko henkilöllä mukana veitsi, huumeruisku tai jotain muuta kättä pidempää. Mutta yksin tällaistakaan henkilöä ei saisi jättää ilman valvontaa, eli henkilö pitäisi aina olla valvonnan alla.