Kotimaa |

Varusmiespalvelua pyritään nykyaikaistamaan

Rakennemuutosten lisäksi puolustusvoimissa pohditaan myös, miten varusmieskoulutus saataisiin nykyaikaistettua. Tavoitteena on parantaa koulutuksen laatua, ja mahdollistaa nykyistä yksilöllisempi koulutus.

Puolustusvoimien komentajan Ari Puheloisen mukaan yleinen asevelvollisuus säilyy sotilaallisen puolustuskyvyn perustana ja varusmiespalveluksen kehittäminen jatkuu.

Kehittämistä jatketaan paljolti Risto Siilasmaan johtaman työryhmän raportin pohjalta. Selvitysryhmä on perehtynyt asevelvollisuuteen muun muassa tapaamalla poliittisia päättäjiä ja asiantuntijoita sekä teettänyt työnsä tueksi tutkimuksia.

- Katsomme mitä nuorisolle opetetaan ja millä tavalla, sanoo puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara

Varusmieskoulutusta on tarkoitus lyhentää 15 vuorokaudella. Lyhennys mahdollistaisi edellisen saapumiserän koulutustulosten analysoinnin, koulutuksen kehittämisen sekä mahdollisuuden lyhyeen lomaan.

Myös siviilipalvelus on lyhenemässä saman verran.

Lisäksi palvelukseen astuvien osaamista pyritään hyödyntämään motivaation parantamiseksi. Tietojärjestelmiä kehitetään, jotta yksilöiden toiveet, suunnitelmat ja kyvyt saadaan tietoon jo kutsuntavaiheessa. Tällöin erityisosaamisen hankkimista suunnittelevalle asevelvolliselle voitaisiin tarjota mahdollisuutta opiskella ja hankkia osaamista.

Merivoimien heinkäkuista palvelukseen astumisaikaa pidetään ongelmallisena, koska talvi tulee nopeasti eteen, ja laivapalvelus on talvella melko tehotonta. Siksi alusyksiköihin koulutettavien kannalta olisi parempi astua palvelukseen yhdessä erässä tammikuussa, Siilasmaan raportissa todetaan.

Lisäksi tarkoituksena on lisätä muun muassa simulaattorikoulutusta.

Reserviläiskoulutuksessa keskitytään niin ikään laadun parantamiseen, sekä osaamisen ja vapaaehtoisuuden parempaan hyödyntämiseen.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä