Ulkomaat |

Vasa-laiva rapistuu odotettua nopeammin

Tuoreen tutkimuksen mukaan Tukholmassa sijaitsevan Vasa-laivan restaurointi on kiihdyttänyt museolaivan rapistumista. Ennestään tiedetyn lahoamisen on todettu edenneen arvioitua enemmän.

Vasa-laiva Tukholman Vasa-museossa.
Vasa-laiva Tukholman Vasa-museossa. Kuva: Leif R. Jansson / EPA

Tutkijat ovat pitkään tienneet, että konservoinnista syntyneet hapot ovat hajottaneet laivan puuosia. Tuhoutuminen on kuitenkin paljon nopeampaa kuin aiemmin on osattu olettaa.

Laivan tammilankkujen lujuus on paikoitellen enää vain viidesosa alkuperäisestä, kertoo Biomacromolecules-lehdessä julkaistu tutkimus.

Vasa-laiva upposi neitsytmatkallaan Tukholman edustalla vuonna 1628. Vasa löytyi vuonna 1958 ja se nostettiin reilut 50 vuotta sitten, huhtikuussa 1961.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä