Kotimaa |

Vasemmistoliiton Korhonen erostaan: Kaikkiin vaihtoehtoihin pitää varautua

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen on valmis eroamaan, jos niin halutaan. Toistaiseksi hänen erostaan tai jatkostaan ei ole virallisesti keskusteltu. Vasemmistoliiton seuraava puoluekokous on vuoden kuluttua.

Martti Korhonen
Martti Korhonen Kuva: Touko Yrttimaa / YLE

Vasemmistoliiton rökäletappio eurovaaleissa on saanut puolueen sisällä joukon jäseniä vaatimaan puheenjohtaja Martti Korhosen vaihtamista uuteen.

Muun muassa Vasemmistonuoret vaativat puolueen johdon vetävän johtopäätöksensä vaalituloksesta.

Toistaiseksi puolueen puheenjohtaja Martti Korhonen ei ole harkinnut eikä päättänyt erostaan. Varautunut hän siihen on.

- Kaikkiaan vaihtoehtoihin pitää aina varautua, myös eroon. Mutta toistaiseksi sellaisesta ei ole ollut puhetta, eikä sellaisia palavereita ole pidetty, Korhonen kertoo YLE Uutisille.

Samalla Korhonen muistuttaa, että kaikki vaihtoehdot on tutkittava ja tarkastettava. Lopulta päätöksen puoluejohtajasta tekee puoluekokous - ja omasta jatkostaan hän päättää itse.

Korhonen toteaa myös, ettei yksikään puolue tai asia kaadu yhteen ihmiseen.

- Minusta tuntuu vain, että tässä puolueessa on ihmisiä vaihdettu eikä tilanne ole sillä hirveästi korjaantunut, Korhonen sanoo Kansan Uutisissa.

Edellisen kerran Vasemmistoliitto vaihtoi puheenjohtajaa kesken kauden, kun Suvi-Anne Siimes erosi tehtävästään.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä