Vasemmistopuolueille piilotukea satojatuhansia
Ammattiliitot maksavat vasemmistopuolueille vuosittain satoja tuhansia euroja piilopuoluetukea. TV1:n MOT-ohjelma paljastaa tänään, että SDP saa vuosittain lähes 400 000 ja Vasemmistoliitto noin 50 000 euroa rahoista, jotka on tarkoitettu ay-väen koulutukseen. Suurin palkansaajajärjestö SAK kieltää tukevansa puolueita.
Ay-liikkeen tuki vasemmistopuolueille on ollut julkinen salaisuus. MOT-ohjelma on kuitenkin saanut haltuunsa kuitin, josta näkyy ensimmäistä kertaa tarkat summat. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton järjestöpäällikkö Pekka Soini pyörittelee päätään.
- Tuohon en kommentoi. Tämä on uutta tietoa sikäli, että näen ensimmäisen kerran. Rahan taustoista täytyy kysyä puolueilta, Soini sanoo.
SDP ei suostu paljastamaan mistä liitoista rahaa tilille tulee. MOT:n kysymys kuitattiin sanomalla, että kyse on ryhmärahoista, jotka on tarkoitettu koulutukseen ja kokouksiin.
Vastausta ei tullut myöskään vasemmistoliitolta. Vasemmistoliitto on saanut ryhmien koulutusrahoja 50 000 euroa. Rahan alkuperästä ei ole kuitenkaan epäilystä.
Ammattiliitoilla ryhmärahaa
- Kaikki tähän liikkeeseen alun perin tullut raha on jäsenten rahaa. Se että sitä on joskus onnistuttu sijoittamaan tuottoisasti, on sitten toinen asia, sanoo SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen.
SAK:n järjestöpäällikkö kiistää, että järjestö antaisi vasemmistopuolueille suoraa puoluetukea.
Paananen sanoi Radiouutisten Ykkösaamussa liittojen tukevan työelämän edistämistä yhteiskunnassa.
- Ammattiliitoissa on käytössä ryhmärahaa, jolla on tarkoitus järjestää ryhmien toimintaa ja tukea sellaisia projekteja, jotka edistävät työelämän asioiden etenemistä yhteiskunnassa muutoinkin, sanoo Paananen.
Hänen mukaansa rahasta päätetään liiton budjetissa vuosittain, ja se ohjataan liitossa toimiville ryhmille ihmisten ajan tasalla pitämiseen, kouluttamiseen ja kokousten järjestämiseen.
- Voi olla, että sillä on tuettu joitakin järkeviä projekteja. On hyvä, että yhteiskunnassa on vielä voimia, jotka voivat toimia hallituksen järjettömiä yhtäkkisiä päätöksiä vastaan. Tähänkin tarvitaan rahaa.
Paananen viittasi kommentillaan esillä olleeseen eläkeiän nostoon.
"Ei puolueille eikä ehdokkaille"
- SAK ei tue puolueita eikä ehdokkaita. Me osallistumme joihinkin puolueiden järjestämiin seminaareihin, jos niiden ohjelma on kyllin laadukasta. Seminaareja voivat järjestää niin kokoomus kuin vihreät. Yksittäistä puoluetukea ei ole. Tässä rahassa ei ylipäätään ole puoluetuesta kysymys, Paananen sanoo.
Yksittäiset ammattiliitot voivat Paanasen mukaan tukea esimerkiksi eurovaaliehdokkaita antamalla oman liiton jäsenille palstatilaa liittolehdistössä tai järjestämällä tilaisuuksia.
Ehdokkaille menevistä rahavirroista ammattijärjestöt ovat Paanasen mukaan kertoneet, koska tilit käydään läpi muun muassa edustajakokouksissa ja liittokokouksissa. Tässä ei hänen mukaansa ole mystiikkaa eikä piilotettua.
Paananen on myös itse eurovaaliehdokas ja toivoo ammattiyhdistysrahaa kampanjaansa.
- Luotan ja toivon, että sitä tulee, koska minulla ei ole yritysrahaa taustalla kuten esimerkiksi joillakin oikeiston ehdokkailla näyttää olevan - mainoskampanjoista päätellen.
- Ainut tukeni on, että ammattiosastot päättävät tukea vaikka sadalla tai kahdellasadalla eurolla. Siitä kertyisi yllättävän paljon.
Euroopan neuvoston korruption vastainen ryhmä Greco vaatii Suomen avaamaan puoluerahoituksensa. Asiaa valmisteleva toimikunta saa työnsä valmiiksi syksyllä. MOT jatkaa aiheesta TV 1:ssä kello 20.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.