Kotimaa |

Vastaanottajalle lupaillaan veronpalautuksia – Verohallinto: Viesti on täysi huijaus

Verohallinnon nimissä on levinnyt huijausviesti, Verohallinnon viestintäjohtaja Mikko Mattinen kertoo. Hänen mukaansa Verohallinto ei lähetä sähköpostia henkilöasiakkaille eikä etenkään pyydä luottokorttitietoja.

Lähikuva Verohallinnon kyltistä.
Kuva: Yle

Verohallinnon nimissä on levinnyt huijausviesti, jossa vastaanottajalta on yritetty urkkia luottamuksellisia tietoja, kertoo Verohallinnon viestintäjohtaja Mikko Mattinen.

Viesti on kirjoitettu kehnolla suomen kielellä. Siinä todetaan muun muassa: "Kun viimeinen vuotuinen laskelmat oman finanssipolitiikan toimintaa, totesimme, että olet oikeutettu saamaan veronpalautus 223.56 €."

– Ensinnäkään emme koskaan lähetä henkilöasiakkaille tämäntyyppisiä viestejä. Toiseksi, harvemmin sellaista tapahtuisi sunnuntaisin. Tässä on täysi epäyhtälö, Mattinen sanoo ja toteaa, että kyseessä on "täysi huijaus".

Hänellä ei ole tietoa siitä, kuinka laajalle huijausviesti on levinnyt.

– Voi olla, että melko laajallekin, Mattinen arvioi.

Hänen mukaansa Verohallinnon nimissä on levinnyt huijausviestejä aiemminkin, esimerkiksi puolisentoista vuotta sitten. Tuolloin huijausyritys oli "erittäin taitavasti tehty", Mattinen sanoo.

– Me emme lähetä henkilöasiakkaille sähköpostia emmekä missään nimessä pyydä luottokortti- tai pankkitunnistautumisia, hän toistaa ja jatkaa:

– Olemme tässä suhteessa hyvin vanhanaikaisia, mutta juuri siksi, ettei pääse käymään näin.

Huijausviestistä uutisoi sunnuntaina Iltalehti. Myös Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on tiedottanut asiasta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä