Vatikaani tahtoo kaljun Barbien
Syöpäsairaan kemoterapiahoito johti Facebook-kampanjaan, joka puolestaan innoitti kaljujen barbie-nukkejen lahjoituksiin. Tapaus on liikuttanut Vatikaania, joka toivoo leluvalmistaja Mattelilta kalju-Barbien pääsevän kauppoihin.
Leluvalmistaja Mattel on saanut pyynnön uudenlaisesta Barbie-nukesta varsin yllättävältä taholta, kertoo brittiläinen sanomalehti Guardian. Vatikaani haluaa Barbie-nukkea myytävän kaupoissa kaljuna.
Pyynnön taustalla on suosiota kerännyt kansalaisvetoomus. Facebook-kampanjassa toivottiin, että hiukseton Barbie auttaisi käsittelemään kutrien menettämistä kemoterapiassa eli solumyrkkyhoidossa. Näkyvä kampanjointi innoitti Mattelin todellakin lanseeraamaan keväällä kaljun Barbien, jota lahjoitetaan Pohjois-Amerikan sairaaloihin.
Viikonloppuna Vatikaanin virallinen äänitorvi, sanomalehti L'Osservatore Romano kehotti leluvalmistajaa menemään askelen pidemmälle. Vatikaanin mukaan nukkea voisi myydä kaupoissakin.
Aiemmin Mattel on lanseerannut Barbien ystäväksi Becky-nuken, jolla on pyörätuoli. Nuken tultua myyntiin amerikkalaismedia kirjoitti, ettei Becky mahdu pyörätuolissaan Barbielle samaan aikaan myydyn unelmakodin hissiin.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Puolet unkarilaisista nuorista aikuisista halajaa ulkomaille
Unkarin väkiluku laski viime vuonna alle 10 miljoonan.
Kapinalliset valtasivat sotilastukikohdan Syyriassa
Kapinallisten voiton Luoteis-Syyriassa arvellaan olevan iso takaisku presidentti Bashar al-Assadin joukoille, jotka ovat edenneet puolestaan etelämmässä.
IAEA: Iran laajentaa ydinohjelmaansa
Huolta herättävät Iranin hankkeet uraanin rikastamisen tehostamiseksi ja raskasvesireaktorin rakentamiseksi, koska niistä voitaisiin saada raaka-ainetta ydinaseeseen. Iran vakuuttaa, että sen ydinohjelman tavoitteet ovat yksinomaan rauhanomaisia.
Ruotsinsuomalaiset Husbyssä: Edessä jälleen uneton yö
Tukholmassa asuvat Mirja Holm ja Mirja Räihä kertovat A-Studiossa, että levottomuudet alkavat Husbyssä iltaisin kello yhdeksän jälkeen. Nuorimmat mellakoijat ovat naisten mukaan 12-vuotiaita.
Gumball-Ferrari romuna latvialaisen tien poskessa - video
Suomessa kohua aiheuttaneet Gumball-autot ovat jatkaneet vauhdilla myös Baltiassa. Osan matka päättyi vauhdilla - tien poskeen.
Muinainen hautausmaa kertoo: Uskonto ohjasi seksiä Egyptissä
Kovasta helteestä huolimatta muinaiset egyptiläiset halusivat siittää lapsensa juuri silloin, kun Niili tulvi Egyptille elinvoimaa. Siitä todistavat 1 800 vuoden takaisen hautausmaan vainajat.
Vatikaanin uusi vahtikoira epäilee rahanpesuyrityksiä
Vatikaaniin perustettu valvontaelin yrittää päästää katolisen kirkon ytimen maineestaan pimeän rahan välittäjänä. Ensimmäisessä vuosiraportissa on kaksi tapausta, joista kaavaillaan mahdollisesti syytteitä.
Mies kuoli hyökkäyksessä Lontoossa - terrorismia epäillään
Britannian pääministerin David Cameronin mukaan on vahvoja viitteitä siitä, että Lontoossa tehty raaka surma liittyy terrorismiin. Tiedotusvälineiden mukaan kuollut oli ilmeisesti sotilas.
Mellakoiden riivaamassa Husbyssa osoitettiin mieltä väkivaltaa vastaan
Mielenosoituksessa arvosteltiin sekä poliisin kovia otteita että mellakoitsijoiden tekemiä tihutöitä ja hallituksen linjaa. Yksi ihminen loukkaantui mielenosoituksessa heitetystä kivestä.
Tšekin presidentti taipui nimittämään homon professoriksi
Milos Zeman joutui taipumaan yliopistoväen ja opiskelijoiden painostukseen. Samalla presidentiltä meni oikeus nimittää professorit.
