Talous |

Vattenfall: Ydinvoima voi kadota Ruotsista viidessä vuodessa – sähkön saatavuus heikkenisi myös Suomessa

Sähkön tuottaminen ydinvoimalla on muuttunut taloudellisesti kannattamattomaksi Ruotsissa, varoittaa energiajätti Vattenfall. Yhtiön mukaan Ruotsin ydinvoiman mahdollinen alasajo vaarantaisi sähkötehon riittävyyden ja kasvattaisi selvästi ilmastonmuutosta kiihdyttävien hiilidioksidipäästöjen määrää.

Torbjörn Wahlborg.
Torbjörn Wahlborg. Kuva: Jyrki Hara / Yle

Ruotsin valtion omistama energiayhtiö Vattenfall vaatii sosiaalidemokraattien Stefan Löfvenin johtamaa hallitusta luopumaan ydinvoimaverosta.

Helsingissä vieraillut Vattenfallin voimantuotannon johtaja Torbjörn Wahlborg sanoo, että viime syksynä kiristynyt vero on lyömässä viimeisen naulan ruotsalaisen ydinvoiman arkkuun.

Ruotsin valtio kerää Vattenfallin mukaan verolla vuodessa noin 500 miljoonaa euroa, josta Vattenfallin osuus on noin 350 miljoonaa euroa. Wahlborg sanoo, että ydinsähkön tuotantokustannus veroineen on jo lähes kolmanneksen korkeampi kuin tukkusähkön aluehinta Ruotsissa.

Paljon pahempaa hallaa ydinvoimalle tekeekin juuri halpa sähkö. Sähkön tukkuhinta Pohjoismaiden sähköpörssissä on romahtanut puoleen muutamassa vuodessa. Hinta on pudonnut, sillä sähkön kysyntä ei ole kasvanut pitkän taantuman vuoksi, mutta samaan aikaan tuulivoimaa on tullut markkinoille julkisen tuen avulla.

– Nyt meidän pitäisi tehdä investointeja ydinturvallisuuteen. Pohdimme, onko meillä enää niihin varaa, Wahlborg sanoo Ylelle.

Satojen miljoonien investoinnit

Fukushiman ydinturman jälkimainingeissa Ruotsin säteilyviranomainen vaatii, että Ruotsin ydinvoimaloihin asennetaan muista turvajärjestelmistä riippumaton reaktoriytimen jäähdytysjärjestelmä vuoden 2020 loppuun mennessä.

Wahlborgin mukaan investoinnit Vattenfallin viiteen uusimpaan reaktoriin maksaisivat karkeasti ottaen 450–560 miljoonaa euroa.

– En usko, että kykenemme tekemään näitä investointeja, ellei hallitus poista ydinvoimaveroa. Lopputulos olisi se, että meillä ei olisi enää yhtään ydinvoimaa jäljellä Ruotsissa vuoden 2020 jälkeen.

Yhtiö sanoo, että 1980-luvulla rakennetut laitokset olisivat käyttökelpoisia vielä 25–30 vuotta. Wahlborg uskoo, että Ruotsin hallitus puuttuu ydinvoimaveroon, sillä ydinvoiman alasajon seuraukset olisivat vakavat. 

– Sähkötehon riittävyys vaarantuisi, sähkön kulutushuippujen aikaan nähtäisiin erittäin korkeita sähkön hintoja ja lisäksi hiilidioksidipäästöt kasvaisivat merkittävästi. Joutuisimme tuomaan fossiilisilla polttoaineilla tuotettua sähköä muista maista, Wahlborg sanoo.

"Huono uutinen Suomelle"

Suomen kantaverkkoyhtiön Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen pitää Vattenfallin puheita ydinvoiman alasajosta myös Suomen kannalta huolestuttavina.

– Se tarkoittaisi, että sähkön saatavuus heikkenisi oleellisesti Suomessa. Tänäkin talvena sähkön kulutushuipun aikaan olimme hyvin pitkälti ruotsalaisen tuontisähkön varassa. Jos sieltä ei olisi sähköä saatavissa, marginaalit olisivat entistä pienemmät.

Ruususen mukaan Suomi on vielä 2020-luvulla riippuvainen sähköntuonnista, vaikka Olkiluoto 3 olisikin jo saatu käyttöön.

Ruotsin ydinvoiman ennenaikainen alasajo vaikuttaisi myös sähkön hintaan. Tuotantokapasiteetin poistuminen markkinoilta nostaisi sähkön hintaa ennen kaikkea kulutushuippujen aikana.

– Sähkön hintapiikkien todennäköisyys kasvaisi. Tällöin kulutusennätysten aikaan voisi tulla erittäin korkeita sähkön hintoja, Ruusunen arvioi.

Ruususen mukaan Pohjoismaiden päättäjien täytyisi pikaisesti pohtia yhteisiä ratkaisuja Pohjoismaisen sähkömarkkinan ongelmiin.

Wahlborg ja Ruusunen osallistuivat tänään keskiviikkona energia-alan keskustelufoorumin WEC Finlandin järjestämään sähkömarkkinatapahtumaan Helsingissä.

Korjaus 3.3. klo 17.20: Otsikkoon korjattu muotoiluksi viisi vuotta, aiemmin otsikossa puhuttiin neljästä vuodesta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä