Lappi |

Väyrynen: Arktisissa asioissa kilpailun sijasta yhteistyötä

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen korostaa arktisten asioiden hoidossa eri toimijoiden välisen yhteistyön tärkeyttä kilpailuasetelmien rakentamisen sijaan. Väyrynen pitää kulkuyhteyksien edelleen kehittämistä keskeisenä osatekijänä arktisessa yhteistyössä ja alueen kehittämisessä.

Väyrysen mukaan merenkulku on tässä yksi tärkeimmistä sektoreista. Kun liikenneväylät paranevat, luonnonvarat ovat Väyrysen mukaan helpommin käytettävissä.

- Toisaalta on kuitenkin muistettava, ettemme toiminnallamme häiritse pohjoisen herkkää ympäristöä ja alueen asukkaiden elinolosuhteita. Siksi elinkeinoelämän, viranomaisten, tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan edustajien on toimittava tiiviissä yhteistyössä, ministeri Väyrynen korosti.

- Pohjoisen ankarat talvet ovat synnyttäneet pohjoiseen myös maailman huippuluokkaa olevan merenkulun klusterin. Suomessa on valmistettu noin 60 prosenttia maailman kaikista jäänmurtajista ja klusterin puitteissa kehitetään jatkuvasti uusia, entistä kestävämpiä ja tehokkaampia sovelluksia, jotka ovat myös ympäristön kannalta entistä parempia.

Ministerin mielestä Euroopan komission Arktisten asioiden tiedonanto vuonna 2008 on ensimmäinen selkeä osoitus halusta luoda kokonaisvaltainen EU:n arktinen politiikka ja siten edistää yhteistyötä pohjoisten alueiden eduksi.

- Samalla kun luodaan yhteistä EU-politiikkaa, vahvistetaan myös arktisten valtioiden ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä. Tässä Suomella, pohjoisten asioiden ja alueiden asiantuntijana on paljon annettavaa.

Väyrynen puhui tiistaina Helsingissä alkaneessa kuudennessa Arktisen merenkulun korkean tason konferenssissa.

Lähteet:
YLE Lappi

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä