Väyrynen syyttää Suomenmaata puheenjohtajapeliin puuttumisesta
Keskusta järjestää viikonloppuna neuvoa-antavan jäsenäänestyksen seuraavasta puheenjohtajasta. Keskustan puoluelehden julkaisema kysely äänestyksen kynnyksellä kuumensi Väyrysen.
Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivän Paavo Väyrysen mielestä puoluelehti Suomenmaa yrittää ohjata jäsentensä äänestyskäyttäytymistä.
Neuvoa-antava äänestys puolueen puheenjohtajasta käydään toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Väyrysen mielestä Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa suosii puheenjohtajakilvassa Tuomo Puumalaa ja Juha Sipilää ja yrittää häivyttää hänet kisasta.
-Minun mielestäni Suomenmaa puuttui räikeällä tavalla tähän jäsenvaaliin antamalla sen käsityksen, että minun kilpailijani ovat tasavertaisina loppusuoralla. Tämä perustui puoluejohdon näkemyksiin eli piirin johtajat ovat puoluehallituksen jäseniä ja heidän keskuudessaan oli tehty kysely, johon tämä perustui, lataa Väyrynen.
Paavo Väyrynen on sitä mieltä, että puheenjohtajaehdokkaiden kannatus pitäisi selvittää puolueen kannattajien keskuudessa. Väyrynen on närkästynyt Suomenmaan toimintatavasta ja vaatii puolueelle jopa uutta pää-äänenkannattajaa.
- Tilanne on hieman outo, koska Joutsen Median hallitus päättää Suomenmaan asioista ja kysymys on kuitenkin puolueen pää-äänenkannattajasta. Sen vuoksi olen miettinyt että pitäisi perustaa uusi poliittinen viikkolehti puolueen pää-äänenkannattajaksi. Joutsen Mediahan voisi jatkaa Suomenmaan julkaisemista edelleen.
Suomenmaan vastaava päätoimittaja Juha Määttä ei halua kommentoida asiaa.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Perussuomalaiset naiset: Puolueessa ei ole rasisteja eikä sovinisteja
Perussuomalaisten nais- ja miesjärjestöjen mukaan puolue ja sen puheenjohtaja kannattavat tasa-arvoa.
Andersson jatkaa vasemmistonuorten puheenjohtajana
Vasemmistonuorten liittokokous valitsi kv-oikeuden opiskelijan ja kaupunginvaltuutetun Li Anderssonin, 26, jatkokaudelle.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Soini arvostelee demareiden ministerirulettia: "Ministerimies sai kenkää"
- Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Urpilainen: Valtio voisi tukea keskitettyä palkkaratkaisua
Urpilaisen mielestä on kuitenkin "mahdoton ajatus", että valtio lähtisi tukemaan yhden toimialan palkkaratkaisua.
Onko Slovenia seuraava tuenpyytäjä, Jutta Urpilainen?
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toivoo Slovenian hallituksen palauttavan luottamuksen maan talouteen.
Tuomiojan sivuun siirtämisestä yhteydenottoja Urpilaiselle - "mies paikallaan"
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi TV1:n Ykkösaamussa saaneensa useita yhteydenottoja henkilöiltä, joiden mielestä ulkoministeri Erkki Tuomioja olisi pitänyt siirtää sivuun.
