Kotimaa

Väyrysen kansalaisaloite etenee eduskuntaan – määräaika allekirjoituksille umpeutumassa

Europarlamentaarikon aloite kansanäänestyksen järjestämisteksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on kerännyt tähän mennessä 52 684 allekirjoitusta.

38 miljoonaa euroa 50:n, 100:n, 200:n ja 500:n euron seteleinä Saksan keskuspankin pankkiholvissa.
Kuva: EPA / Deutsche Bundesbank

Paavo Väyrysen kansalaisaloite siirtyy eduskuntakäsittelyyn. Väyrysen aloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroaluejäsenyydestä on kerännyt perjantaihin mennessä reilusti vaadittavat 50 000 allekirjoitusta.

Perjantaina puolilta päivin luku oli 52 684 allekirjoitusta internetin kansalaisaloite.fi -palvelun mukaan. Määräaika allekirjoitusten keräämiselle päättyy lauantaina.

Seuraavaksi tarkistetaan, että allekirjoittajat ovat Suomen kansalaisia ja ettei kukaan ole allekirjoittanut aloitetta useampaan kertaan. Aloite jätetään tarkastuksen jälkeen eduskunnan käsittelyyn.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä