Vedenjakelu jatkuu Nokian Kankaantakana
Kaupunki sulki varotoimenpiteenä oman vesilaitoksensa heti ongelmien tultua tietoon sunnuntaina. Virtaamamuutokset voivat samentaa vettä laajemminkin Nokialla.
Nokian Kankaantaan alueen vesijohtovesi on toistaiseksi käyttökiellossa. Alueella havaittiin eilen maku- ja hajuhaittoja talousvedessä.
Vesijohtoverkostosta otettujen näytteiden tuloksia saadaan tänään. Varotoimena Nokian kaupunki laittoi eilen kiinni koko vesilaitoksenssa ja kaikki vesi tulee Miharin vedenottamosta Hämeenkyröstä ja Tampereelta.
Virtauksen suunnat verkostossa ovat muuttuneet ja tämä aiheuttaa virtaamamuutoksia, jotka voivat samentaa vettä myös muualla Nokialla.
Kaupungin oman verkoston huuhtelu aloitettiin eilen.
Talousveden jakelu jatkuu
Nokian kaupungin mukaan talousvettä voi noutaa omiin astioihin osoitteesta Pajakatu 28 A. Talousveden jakelu aloitettiin illalla kello yhdeksän.
Nokian kaupunki tiedottaa asiasta seuraavan kerran maanantaina aamun mittaan.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Nokian irtisanomisten seurauksiin rakennemuutosrahaa
Pirkanmaa saa runsaan miljoona euroa Nokia-lähtöisen rakennemuutoksen hallintaan. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä äkillisen rakennemuutoksen hallintaan tarkoitetut rahat tullaan käyttämään mm. Mediapolis-hankkeen käynnistämiseen ja henkilöstön uudelleenkoulutukseen.
Tampereen Teatterin katsojamäärissä huikea nousu
Tampereen Teatterin mukaan sen näytelmiä kävi katsomassa kuluneella kaudella 35 prosenttia enemmän ihmisiä kuin edellisellä kaudella.
Tullikamarin kulttuurikeskus tarvitsee kipeästi lisää tilaa
Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yli 180 000 asiakasta. Tilaisuudet varsinkin Pakkahuoneella ovat kasvaneet, joten kaupunki harkitsee kulttuurikeskuksen laajentamista.
Monelta tapahtumalta puuttuu pelastussuunnitelma
Määräykset pelastussuunnitelman tekemisestä muuttuivat vuosi sitten. Monille järjestäjille on yllätys, että jo 200 henkilön yleisötilaisuuteen pitää suunnitelma laatia.
Festariartistiksi pääsee, jos on faneja ja isoja biisejä
Kesän musiikkifestareilla kiertää sama kotimaisten artistien ja bändien kärkikaarti vuodesta toiseen. Ilman faneja ja kunnon läpilyöntibiisiä tulokkaan on vaikea rynniä festivaalimarkkinoille.
Ikäihmiset haluavat ystävällisempää kohtelua
Tampereen vanhusasiamiehet saivat viime vuonna noin 460 palveluita koskevaa yhteydenottoa. Moitteita kuntalaisilta tuli palvelun toimivuudesta, asiakaspalvelun laadusta ja henkilöstön ikävästä asenteesta asiakkaita ja omaisia kohtaan.
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
Sorsapuiston lintujen kesä alkaa Tampereella
Tampereen Sorsapuiston lintuihin voi tutustua taas torstaista alkaen. Puiston kesäasukkaista on valmistunut esite, joka paljastaa mm. sen, että kalkkunoita luullaan turhaan kiukkuisiksi.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
