Turku |

Vehmaalla johtajaongelma

Irtisanoutuneelle kunnanjohtajalle maksetaan palkkaa vielä vuoden päivät, ellei tämä mene töihin muualle. Samalla palkka juoksee kunnanjohtajan sijaiselle.

Vehmaan kunta on ajautumassa kahden kunnanjohtajan loukkuun. Viran nykyinen haltija Pekka Seppälä irtisanoutui tehtävästä heinäkuun alussa. Johtajasopimuksen mukaan hänelle maksetaan palkkaa ensi vuoden heinäkuun alkuun asti.

Kunnanhallitus käsittelee maanantaina  sijaisjärjestelyjä. Ehdotuksen mukaan kunnanjohtajan sijaiseksi valittaisiin hallintojohtaja Anna-Liisa Meskus. Hallituksen on tarkoitus käsitellä myös aikataulua uuden kunnanjohtajan valitsemiseksi.

Vehmaan johto ei ole ollut halukas kommentoimaan tarkemmin Pekka Seppälän irtisanoutumisen syitä. Valtuuston puheenjohtajan Mika Munkin mukaan osapuolet päätyivät ratkaisuun yhteisymmärryksessä.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Pääuutiset

Talous

Stora Enso: Vähennykset eivät kohdistu yksittäiseen paikkakuntaan

Stora Enson paperitehdas.

Väkeä pitää vähentää, koska metsäteollisuuden kannattavuus on heikoissa kantimissa. Vaikka Stora Enso aikookin nyt vähentää väkeä, katsoo yhtiö silti noudattavansa yritysvastuuta.

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä